Aleksanteri Suuri – sankari ja myytti

Peltonen, Jaakkojuhani

Mitä yhteistä on Julius Caesarilla, William Shakespearella, kuningatar Kristiinalla ja Jim Morrisonilla?
Aleksanteri Suuri, yksi historian tunnetuimmista henkilöistä, on inspiroinut heitä kaikkia. Makedonian kuningas ehti lyhyen valtakautensa aikana johtaa armeijansa tunnetun maailman ääriin asti, ja hänen myyttinsä on säilynyt tähän päivään saakka.
Aleksanteri Suuri - sankari ja myytti esittelee, millä tavoin legendaarista soturia on vuosituhansien ajan hyödynnetty moninaisten poliittisten, moraalisten ja ideologisten tarkoitusperien ajamiseen. Aleksanteria on pidetty niin Zeuksen kuin Egyptin viimeisen faaraonkin poikana, ja esimerkiksi profeetta Danielin näkyjen nelipäisen leopardin ja Koraanin Kaksisarvisen on tulkittu viittaavan häneen.
Aleksanteri on myös innoittanut taiteentekijöitä. Keskiajalla Aleksanterista kertovaa kirjallisuutta julkaistiin Skandinaviaa ja Kaakkois-Aasiaa myöten, ja sittemmin hän on löytänyt paikkansa muun muassa Bollywood-elokuvien ja japanilaisen animaation kuvastossa.

Kustantaja: Gaudeamus
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523451148
Kirjastoluokka: 91
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Gaudeamus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen6
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.