Meren tarina

Haapkylä, Jessica

Meribiologi Jessica Haapkylä oli Jean-Michel Cousteaun filmiryhmän jäsenenä Alaskassa vuonna 2004. Ilmastonmuutoksesta ei tuolloin juuri puhuttu, vaikka merkkejä ikiroudan sulamisesta näkyi jo.

2010-luvun loppupuolella Haapkylä päätti tutkia, mitä pohjoisille merille oikein on tapahtumassa. Hän matkusti Huippuvuorille ja Grönlantiin ja selvitti, kuinka eteläiset merieliöt tunkeutuvat pohjoisille vesille ja syrjäyttävät arktisia lajeja. Esimerkiksi miekkavalas on siirtymässä pohjoiseen. Se saalistaa hylkeitä ja vie elintilaa muun muassa sarvi- ja grönlanninvalaalta, joita uhkaavat jäättömät olosuhteet. Myös

turska ja makrilli ovat levinneet entistä pohjoisemmaksi, jossa jäämerenseitin elinympäristö on jo kutistumassa jään sulaessa. Muutokset kalalajistossa vaikuttavat tuhansia vuosia vanhaan pyynti- ja kalastuselinkeinoon. Mutta iloitsevatko grönlantilaiset, kun heidän kala-apajansa parantuvat - ainakin lyhyellä tähtäimellä?

Kustantaja: Into
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523511538
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 50
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Luonnontieteet

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen3
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.