Mitä koronapandemian jälkeen

Isomäki, Risto

Onko ihmiskunnan mahdollista kääntää valtava katastrofi voitokseen?Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit uhkaavat tehdä syöpähoidoista ja leikkauksista mahdottomia. YK:n pääsihteerin raportin mukaan myös suuri osa lapsista voi pian kuolla ennen viidettä syntymäpäiväänsä bakteerien aiheuttamiin sairauksiin. Koronaviruspandemian opetukset ja uudet menettelytapamme voisivat kuitenkin yhdessä auttaa meidät tilanteeseen, jossa antibioottien teho ei enää laske, vaan alkaa jälleen kasvaa.

Yhteiskunnan väliaikaisen pysähtymisen aiheuttama järkytys ja sen antama miettimisaika voi auttaa meitä myös ilmastokaaoksen torjumisessa. Pandemian jälkeinen elvytys voi saada valtiot ottamaan käyttöönsä kansalaispalkan ja Euroopan keskuspankin toimimaan niin kuin se olisi oikea keskuspankki.

Isomäki pohtii kirjassa myös mahdollisuutta muovata koronaviruksia miedompaan ja vähemmän vaaralliseen suuntaan. Ihminen muokkasi vuosien 1918-1920 suurta influenssapandemiaa tappavammaksi, sitä itse ymmärtämättä. Vuoden 2009 sikainfluenssan aikana toimittiin päinvastaisella tavalla, ja siitä jalostui ehkä kaikkien aikojen miedoin influenssapandemia.

Risto Isomäki on ollut neljänkymmenen vuoden ajan mukana tarttuvien tautien torjuntaan globaalissa etelässä liittyvissä hankkeissa. Isomäki on viime ajat keskittynyt erityisesti ilmansaasteiden vähentämiseen, mutta hän osallistui aiemmin viidentoista vuoden ajan maapallon edellisen todella suuren pandemian eli HIV/AIDS:in torjuntaan. Isomäelle myönnettiin Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto 2020. Palkinto annettiin "erittäin mer-kittävästä ja pitkäaikaisesta tiedonjulkistamisesta myös taiteen ilmaisukyvyn keinoin maan, meren ja ilmaston tulevaisuuden puolestapuhujana."

 

Kustantaja: Into
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523515185
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 59.51
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2306Terveys

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen7
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 15
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.