Pääomani

Sarkola, Milja

Palkitun teatterintekijän Milja Sarkolan esikoisromaanissa Pääomani minäkertoja elättää itsensä apurahojen, palkkioiden ja lipputulo-osuuksien yhdistelmällä. Anteliailla apurahoilla hän pääsee myös ulkomaille, Saksaan ja Yhdysvaltoihin, opinto- ja residenssimatkoille. Töitäkin riittää, kaikki on siis mallillaan - kunhan ne pitää mallillaan, ja siihen auttaa ainakin rahan jatkuva ajatteleminen.

Laskeminen on romaanin kertojalle tapa pitää asiat yhtäältä hallinnassa, toisaalta loitolla; henkivakuutukset, sijoitustilit, odotettavissa olevat tulot ja väistämättömät menot tuovat ehkä lohtuakin samalla, kun parisuhde ei ole täysin mallillaan ja mielestä puskee ajatuksia ja tunteita, jotka eivät nyt vain käy laatuun.

Pääomani käsittelee loistavan vähäeleisesti ja moralisoimatta varakkuutta - rahallista ja muunkinlaista - ja sen vaikutusta ihmisiin ja heidän välisiinsä suhteisiin. Sarkolan tyyli on lakonisuudessaan äärimmäisen tarkkaa, kertojan
laskemisen ja hallinnan tarve täysin tunnistettavaa, ja kontrolloidun ulkoisen ja korvien välissä vellovan sisäisen maailman hatara yhteispeli suorastaan riipaisevaa.

 

Kustantaja: Teos
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789523630376
Ilmestymisvuosi: 2020
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen7
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.