Onni

Viljanen, Mikko

Suomalaisperhe muuttaa 1980-luvulla New Yorkiin isän työn takia. Viisihenkinen perhe asettuu omakotitalolähiöön, ja siitä tulee koti. Tästä alkavat kertojan, perheen keskimmäisen lapsen Onnin muistot. 

Aika New Yorkissa katkeaa äkilliseen muuttoon takaisin Helsinkiin, jossa lapsuus taittuu nuoruudeksi uuden parhaan ystävän Josen rinnalla. Näin alkaa Onnin 2010-luvulle asti kantava kasvukertomus. Sen mukana kulkevat äidin, pikkuveljen ja isosiskon omat kipupisteet ja toisaalla vuosikymmenten 
mittainen ystävyys Josen kanssa, jaettu ulkopuolisuus, yhteiset sydänsurut, mutta myös kilpailu, kunnianhimo ja etäisyys. 

Kaikkea tätä Onni yrittää koostaa eheäksi tarinaksi. Onnen ja onnettomuuden hetket muokkautuvat jälkikäteen: mitä muistetaan, mitä perheenjäsenet tai ystävät muistavat toisin? Onnin ulkopuolisuus näyttäytyy kerta toisensa jälkeen erillisyytenä, pakenemisena, kodittomuutena. 
Mikko Viljasen neljäs romaani Onni on kaunis teos kasvamisesta, 
perheestä ja muistista. Romaani on kuin valokuva-albumi, jossa kohtaukset, spekulaatiot, impressiot ja elämän jäämistö muodostavat kollaasin, yhden elämän toden kuvauksen. 

Kustantaja: Teos
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523630437
Ilmestymisvuosi: 2020
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.