Kino-Suomi. Elokuvan esittämisen historia 1896–2021

Hilapieli, Urmas A.

Uusi ihme, elävät kuvat, joita ihmiset pääsivät katsomaan 1800-luvun viimeisinä vuosina, avasivat uuden ikkunan maailmaan. 1900-lukua voidaan nimittää elokuvan vuosisadaksi. Tuolloin 1800-luvun lopun lyhyet filmipätkät vailla juonta kehittyivät kokoillan elokuviksi.

Kino-Suomi esittelee jokaisen Helsingissä toimineen elokuvateatterin kaupunginosittain, vaihtuvine nimineen, vuodesta 1896 alkaen. Myös muun Suomen teatterit noin
30 paikkakunnalta esitellään kirjassa. Elokuvailtaan kuului paljon muutakin kuin elokuva. Se oli yhdessäoloa kaupungilla, kaunista arkkitehtuuria, väliaikaohjelmaa, tuoksuja ja tunnelmaa - univormupukuisia portieereja ja platsareita, glamouria ja kohtaamisia. Nykyään se on immersiivisiä IMAX-elämyksiä, sympaattisia korttelikinoja, yhteisiä kulttuurihetkiä.

Kino-Suomi on historia- ja hakuteos kaikille elokuvateattereista kiinnostuneille. Kirjassa käydään läpi myös teattereiden arkkitehtuuri, esitystekniikan murrokset, elokuvien levitystoiminta, värikkäät ja elokuvalle omistautuneet persoonat, alan yritykset, lainsäädäntö ja paljon muuta.

Urmas A.Hilapieli (s.1963) on valtiotieteen tohtori ja
historiantutkija. Helsinkiläinen Hilapieli tutustui kotikaupunkinsa elokuvateattereihin jo lapsena. Intohimo elokuviin ja niiden esityspaikkoihin sekä huoli korttelikinojen katoamisesta johtivat hänet tutkimaan aihetta syvällisesti. Hän on tutkinut myös poliittista historiaa.

 

Kustantaja: Teos
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523632165

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen3
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha3
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.