Aamu-unisen lintubongarin vuosi

Sund, Lars

Aamu-uninen lintobongari on täällä taas! Hän kertoo uusista lintuhavainnoistaan globaalin pandemian kurittaman vuoden aikana, jota leimaa ilmastokriisi. Tammikuussa hän bongaa taviokuurnan ja kanahaukan, joulukuussa viimeiset havainnot ovat lapasotka ja hömötiainen.

Lintubongari näkee tavallisia ja vähemmän tavallisia lajeja ja yllättyy yhä uudestaan lintujen monimuotoisuudesta. Hän kertoo onnen tunteestaan nähdessään lapinpöllön aamunkajossa. Hän myös paljastaa lempilintunsa.

Lintubongari kamppailee yhä riippuvuutensa kanssa. Tila ei ole kohentunut: hän on valokuvauksen syövereissä, vastoin aiempaa lupaustaan olla hankkimatta kameraa. Aamu-unisen lintubongarin vuosi on kertomus lintumiehen ja luonnon välisestä suhteesta. Lars Sund nostaa esiin luonnon ihmeitä mutta samalla varoittaa meitä uskomasta, että kaikki jatkuisi kuin ennen. Hälytysmerkit kasvavat, ja lämpöä seuraa kylmä hiki.

 

Kustantaja: Teos
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523632455
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 91.1
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2409 luonnontieteet

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen3
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.