Keskiyön kirjasto

Haig, Matt

"Elämän ja kuoleman välissä on kirjasto", hän sanoi. "Kirjaston hyllyt jatkuvat ikuisesti. Jokainen kirja antaa mahdollisuuden kokeilla toisenlaista elämää. Millaista elämäsi olisi voinut olla, jos olisit tehnyt toisenlaisia valintoja? Jos voisit perua sen, mitä kadut, tekisitkö jotakin toisin?"

Nora on 34-vuotias eikä elämässä ole kehumista. Hän on yksinäinen, sinkku ja saanut juuri potkut. Sitten hänen kissansa löytyy kuolleena kadulta, ja se tuntuu viimeiseltä pisaralta. Miksi hänen enää pitäisi elää? Kuoleman sijaan hän päätyy elämän ja kuoleman välissä sijaitsevaan kirjastoon, jossa voi kokeilla kaikkia niitä elämiä, jotka olisi voinut elää.

Keskiyön kirjasto on suurenmoisen koskettava kirja elämästä, kuolemasta ja siitä, mikä jää niiden väliin. Se kertoo epätoivosta, toivosta, shakinpeluusta, katumuksen taltuttamisesta ja siitä, miten valita oikeat ihmiset ympärilleen.

Matt Haig on tämän hetken suosituimpia brittiläisiä kirjailijoita. Hän on kirjoittanut sekä tietokirjoja että romaaneja aikuisille ja lapsille. Hän on saanut kirjoistaan lukuisia palkintoja ja niitä on käännetty yli 30 kielelle. Suomeksi häneltä on aiemmin julkaistu muun muassa romaani Kuinka aika pysäytetään.

 

Kustantaja: Aula 2
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523640740
Ilmestymisvuosi: 2020
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Kauno 2021 ja klassikot

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.