Mykistynyt mies

Laajarinne, Jukka

Mykistynyt mies on omalaatuinen seikkailukertomus skeptisismin synnystä ja alkukantaisesta, brutaalista hulluudesta, jonka pohjalle länsimainen sivistys on perustettu.

Filosofi ja runoilija Pyrrhon vaeltaa Aleksanteri Suuren hovin mukana Kaukoitään. Matkallaan hän kuulustelee persialaisia viisaita, tutkii hiljaisuutta intialaisten askeettien parissa ja saa oppia niin filosofeilta kuin aikansa suurimmilta taiteilijoiltakin.

Pyrrhon toimii Aleksanteri Suuren sankaruuden kirjaajana, pr-henkilönä jonka tehtävä on kirjoittaa historiaa, tapahtumien todellisesta kulusta piittaamatta. Romaanissa kerrotaan muun muassa, miten Gordionin solmun todella kävi.

Tunnetun maailman viisaus ei kuitenkaan auta, kun kuningas muuttuu läheisilleenkin vaaralliseksi, raakalaismaiseksi tyranniksi.

Mykistynyt mies tutkii sekä vaikenemisen että epäuskon monia ulottuvuuksia ja leikittelee niin historiallisen kertomuksen, veijariromaanin kuin tutkimuskirjallisuudenkin keinoilla.

 

Kustantaja: Aula & co
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523641303
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Kauno 2021 ja klassikot

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.