Lapsen oma retki kasvien salaisuuksiin

Hakulinen, Anne

Mitä kaikkea kasvit osaavatkaan!

Kasvitko muka hiljaisia hissukoita, jotka eivät ymmärrä mistään mitään? Mitä vielä! Ne haistavat ja maistavat, näkevät ja kuulevat, liikkuvat, tuntevat kosketuksen ja voivat jopa oppia asioita. Kaiken lisäksi kasvit viestittelevät keskenään ja osaavat kutsua tarvittaessa myös eläimiä avukseen. Ihmeellistä, mutta totta!

Lapsen oma retki kasvien salaisuuksiin kuljettaa lukijan Oonan ja Onnin matkassa keskelle kasvien hämmästyttävää maailmaa. Lapset retkeilevät metsässä, pihalla, kasvitieteellisessä puutarhassa ja tarkkailevat mummin jännittäviä huonekasveja. Samalla he oppivat esimerkiksi sen, että kasvitkin nukkuvat öisin ja että äitipuu hoivaa lapsiaan. Tutuiksi tulevat myös kasvimaailman armottomat huijarit, varkaat ja lihansyöjät.

Kirja tarjoaa sadun lomassa uutta, kiehtovaa tietoa kasvien elämästä. Upea, runsas kuvitus tekee kokonaisuudesta elävän ja kauniin.

Anne Hakulinen on espoolainen biologi ja vapaa toimittaja. Häneltä on aiemmin ilmestynyt Lapsen oma perhoskirja, Lapsen oma ötökkäkirja ja Eläinten ennätyskirja.

Olga Veselovskaya on helsinkiläinen kuvataiteilija, kuvittaja ja sisustusarkkitehti. Hän on valmistunut Pietarin Taideteollisesta valtionakatemiasta ja Lahden muotoiluinstituutista. Hän tekee kuvituksia mm. Luontoliiton Sieppo-lastenlehteen.

 

Kustantaja: Minerva
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523757097
Ilmestymisvuosi: 2023
Kirjastoluokka: L 56.8

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen3
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.