Magian lumo - William James valkoisen korpin jäljillä

Holm, Tea

Magian lumo: William James valkoisen korpin jäljillä (Tea Holm, FT, TM) on tietokirja psyykillisestä tutkimuksesta. Se on itsenäinen teos, joka toimii myös jatko-osana Perhosvaikutus-tietokirjalle (Basam Books, 2019) spiritualismista. 


William James (1842-1910) tutustui spiritualismiin jo 1860-luvun lopulla. Se oli aikakautensa suuri muoti-ilmiö. Spiritualistisina pidettyjen ilmiöiden tutkimus osaltaan synnytti psyykillisen tutkimuksen, jonka johtohahmoja amerikkalainen James oli. 

William James tunnetaan erityisesti psykologisista ja uskonnonfilosofisista teoksistaan. Hän oli myös pragmatismin perustajia. Hän toimi Harvardin yliopiston professorina vuodesta 1876 lähtien aina kuolemaansa saakka. 

Psyykillinen tutkimus on osa tieteenhistoriaa. SPR ja ASPR olivat ne organisaatiot, joiden puitteissa alan tutkimus (mm. tutkimustulosten julkaiseminen) oli mahdollista. Kyse ei ole näennäistieteestä. Jaottelu esimerkiksi William Jamesin akateemiseen tutkimukseen ja psyykilliseen tutkimukseen on tehty tieteenhistoriassa jo pitkään. Kuitenkin ne kulkivat käsi kädessä. James teki psyykillistä tutkimusta noin 30 vuotta. 

Ajankuvan ymmärtämiseksi kirjassa ovat mukana muun muassa Madame Blavatsky, psyykilliset tutkijat William Crookes, Richard Hodgson, Frederic Myers ja James Hyslop sekä kirjailija Arthur Conan Doyle. 

Kirja sisältää suomalaisten yliluonnollisia kokemuksia. Aineistot on saatu kyselytutkimuksin 2019-2020. Ne liittyvät kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuuteen. 

Kustantaja: Basam
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789523790179
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 17.3

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.