Johtamista kehittämään

Juuti, Sini & Juuti, Pauli

Johtaminen vaikuttaa sekä organisaatioiden tulokseen että ihmisten työhyvinvointiin. Ei ole samantekevää, millaista johtaminen on ja siksi johtamista on tarpeen jatkuvasti kehittää. Pulmana on, ettei johtamisen kehittämisen avulla useinkaan saavuteta toivottuja tuloksia. Siksi on paikallaan tarkastella johtamisen kehittämistä kriittisellä, mutta samalla 
ymmärrettävällä tavalla. 

Kirjassa johtamisen kehittäminen esitetään 1) tiedollisen, 2) kokemuksellisen ja 3) kontekstuaalisen viitekehyksen avulla. Nykyisin johtamisen kehittämisessä nojataan useimmiten tiedollisiin johtamisnäkemyksiin. Nämä eivät kuitenkaan anna riittävää tukea hyvän johtamisen kehittämiselle. Lisäksi ne vievät johtajat ja esimiehet lukuisten erilaisten johtamisnäkemysten keskelle ja saattavat heidät entistä suuremman hämmennyksen tilaan. Kokemuksille perustuva johtamisen kehittäminen antaa tiedollisia näkemyksiä paremman perustan johtamisen kehittämiselle. Kuitenkin vasta kun siirrytään pois esimieskeskeisestä johtamisnäkökulmasta, voidaan johtamisen kehittämiselle saada nykyisten tilanteiden vaatima vaikuttavuudeltaan hyvä ponnistuspohja. 

Sini Juuti on KTT ja DI. Hän on kerännyt johtamisen kehittämistä käsittelevään väitöskirjaansa tietoja 25 johtamisen kehittämistä tekevän suurehkon koulutusinstituutin toiminnasta. Kirja perustuu aineistonsa puolesta Sinin väitöskirjalle. 

Pauli Juuti on johtamisen emeritusprofessori, joka on tutkinut ja kehittänyt yli 45-vuoden ajan johtamista. Hän on kirjoittanut yli 60 kirjaa johtamisesta, työelämästä ja ihmisten elämän laadusta. 

Kustantaja: Basam
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789523791718
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 69.11
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2306Basam Books

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.