Musiikin mimeettisyydestä

Packalen, Elina

Aristoteles toteaa Runousopissaan, että jäljittely on ensinnäkin ihmiselle luontaista lapsesta pitäen ja että ensimmäiset asiat opitaan jäljittelemällä; lisäksi ihmiset nauttivat jäljittelyistä. Aristoteles mainitsee myös joitakin nykyisin taiteiksi kutsuttuja taitoja, niin kuin epiikan, tragediarunouden
sekä aulós- ja lyyramusiikin, ja sanoo niiden olevan jäljittelyä. Ainakin osa musiikistakin on siis jäljittelyä, mutta millaisia aiheita se voi jäljitellä? Voiko musiikki jäljitellä luonnossa kuulemiamme ääniä; voiko sillä ilmentää laulutekstin sanoja; voiko se imitoida toista musiikkityyliä? Todennäköisesti kyllä. Entä voiko musiikilla jäljitellä puita, maisemia, rakennuksia? Se onkin jo vaikeampi kysymys, mutta mielikuvitus yhdistettynä ennakkoluulottomuuteen voi tuottaa ideoita.

Tässä kirjassa ei pyritä argumentoimaan esimerkiksi musiikin herättämien affektien hyödyllisyyden puolesta eikä myöskään sen puolesta, vaikuttaako musiikki ihmisen luonteeseen. Sen sijaan kyseessä on tietynlainen katsaus siihen, mitä on ajateltu musiikin mimeettisyydestä eli imitoivuudesta ensinnäkin antiikin Kreikassa ja myöhemmin 1500-luvun alkupuolelta valistuksen vuosisadan loppuun. 

Kustantaja: Basam
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789523791923
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 78.1
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2306Basam Books