Vesimelonin kuivatus ja muita matemaattisia pähkinöitä

Lind, Tapio

Matemaattiset pähkinät voivat olla kiehtovia ja koukuttavia monella tavalla. Tähän kirjaan on kerätty ongelmia, joita yhdistää erityisen yllättävä ja intuition vastainen ratkaisu. 

Lukija pääsee tutustumaan erilaisiin monipuolisiin tehtäviin, jotka sisältävät ja yhdistelevät matematiikan eri osa-alueita rennolla tyylillä. Kun lukija perehtyy näihin pähkinöihin ja niiden selityksiin, hänelle avautuu uusi, kiehtova tapa tulkita ympäröivää maailmaa ennakkoluulottomasti. Monet itsestäänselviltä tuntuvat arkipäivän ilmiöt pitävät sisällään yllätyksellisiä ja mitä kiehtovimpia yksityiskohtia, joiden ymmärtäminen kehittää suhteellisuudentajua. Lisäksi kirjassa törmätään outoihin yhtälöihin, ihmeellisiin lukuihin ja lopulta peräti matematiikan kauneimpaan kaavaan.

Korkeamman asteen tutkintoa ei lukijalta vaadita, sillä suuri osa tehtävistä on ratkaistavissa peruskoulun matematiikan keinoin. Toisaalta mukana on paljon mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä pähkinöitä lukion matematiikan opiskelleille, ja tehtäviä voikin huoletta hyödyntää vaikkapa ylioppilaskirjoituksiin valmistauduttaessa. Nuorten ja opiskelijoiden lisäksi kirja on kirjoitettu kaikille tiedonjanoisille aikuisille, jotka nauttivat kummallisista ja yllättävistä matemaattisista ongelmista. 

Tehtävien ratkaisut on varustettu selkeillä mallikuvilla. Lisäksi kirjan sivuilla vilisee kuvajournalisti Jonne Renvallin ottamia humoristisia valokuvia matematiikan maailmaa ihmettelevästä, hieman omalaatuisesta hahmosta.

”Pakko se on uskoa”, lukijat ovat usein lopulta todenneet ja kiikuttaneet tehtävän kotiväelle ihmeteltäväksi.

Tapio Lind (FM) on valmistunut Tampereen yliopistosta ja opettaa matematiikkaa Sammon keskuslukiossa. Ensisijaisena inspiraationa kirjan kirjoittamiselle ovat toimineet opiskelijoiden hämmästyneet ilmeet heidän nähtyään tehtävien ratkaisuja.

Kustantaja: Docendo
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789523820777
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: Kl51
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Luonnontieteet, Biologia

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.