8 x murha – Asianajaja henkirikosjuttujen avustajana

Eriksson, Kari

Kun joku tapetaan / kuolee väkivaltaisesti, se ei koske vain uhria ja tekijää, vaan siinä on myös omaisia molemmilta puolilta.
- Kari Eriksson

Murha on rikoksista vakavin ja peruuttamattomin. Ihmisen surmaamista ei voi koskaan hyväksyä, mutta kykeneekö tekoon johtaneita syitä tai tekijää milloinkaan ymmärtämään? Mikä on uhrin ja omaisen asema? Kuinka voi selvitä läheisen ihmisen menettämisestä, kun kuolema tulee yllättäen väkivallan kautta?

Suomen kokenein henkirikosjuttujen asianajaja Kari Eriksson käsittelee näitä vaikeita kysymyksiä kahdeksan kertomusta sisältävässä kirjassaan. Eriksson on toiminut yli sadassa henkirikosjutussa sekä syytettyjen että omaisten avustajana. Asianajajan arki ja työ sekä hänen oma tapansa hoitaa kaikkein vaikeimpia rikoksia avautuu mielenkiintoisella tavalla näiden erilaisten tapausten myötä.

Kaikissa kertomuksissa keskiössä on ihminen: heikko, tunteva ja erehtyvä. Murhaaja on ihminen vielä rikoksensa jälkeenkin. Sureva omainenkin voi pikkuhiljaa toipua ja selvitä, vaikka ei ehkä koskaan tule entiselleen.

Varatuomari Kari Eriksson on toiminut asianajajana vuodesta 1993. Hänen tunnetuin murhajuttunsa lienee tässäkin teoksessa käsiteltävä sarjakuristaja Michael Penttilän tapaus.

 

Kustantaja: Docendo
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523821934
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 99.1 Elämäkerrat
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Rikos

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.