Komennus Budapestiin

Torstila, Pertti

Talvella 1975 lähetystösihteeri Pertti Torstilan diplomaattiura sai uuden suunnan, kun hän sai siirtomääräyksen Pariisista Budapestiin. Suurlähettiläs Ralph Enckell varoitti rautaesiripun
toiselle puolelle lähtevää nuorta alaistaan ”vaipumasta fenno-ugristiseen hömpötykseen”. Kului vuosia, ja Unkari kutsui uudelleen. Euroopan ”ihmeiden vuoden” 1989 jälkeen Torstila nimitettiin suurlähettilääksi sosialismin kahleista vapautuneeseen maahan. 

Unkari tempaisi Torstilan mukaansa tavalla, jota hän ei muissa asemamaissaan ollut kokenut. Komennuksillaan hän seurasi, kuinka Unkari ensin varjeli paikkaansa itäblokin ”iloisimpana parakkina” ja kuinka vapaus 15 vuotta myöhemmin palasi kovia kokeneen kansan pariin. Hän näki ystäväpiirinsä takinkäännöt ja miten sen, kovista kommunisteista tuli yhdessä yössä kiihkeitä kapitalisteja. Viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana unkarilainen politiikan heiluri on liikkunut vasemmalta oikealle, sitten oikealta vasemmalle ja taas takaisin oikealle pysähtyen - ainakin hetkeksi - kiihkeään nationalismiin. 

Suomalaisten ja unkarilaisten suhteessa on poikkeuksellisuutta, jota yksin kielisukulaisuus 
ei voi selittää. Suomelle on tärkeää, että keskellä Eurooppaa on kansa, joka tuntee meidät paremmin kuin muut. Torstila luo tarkan katsauksen maiden suhteiden historiaan. Hän uskoo, että vuosisadan aikana rakentuneen ”kansan diplomatian” syvää tunnesidettä ei kiistely demokratiasta ja oikeusvaltiosta kykene murtamaan. 

Komennus Budapestiin ei ole perinteinen diplomaatin muistelmateos. Kirja myös elää tässä hetkessä ja selvittää lukijalle, miksi Unkarin ymmärtäminen juuri nyt on tärkeää. Unkari on sijaintinsa, historiansa ja vaikutusvaltansa takia kokoaan tuntuvasti painavampi tekijä Euroopan unionin tulevaisuutta arvioitaessa. Unkarin nykyjohdon markkinoima konservatiivinen kansallisvaltiomalli olisi levitessään eksistentiaalinen uhka koko EU:lle. 

Kustantaja: Siltala
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523880108
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 99.1 Elämäkerrat
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Elämäkerrat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.