Hyvän mielen taidot
Ei saatavilla

Hyvän mielen taidot

Tukiainen, Maaretta

Hyvän mielen taidot ovat taitoja, joiden avulla elämä sujuu niin että siinä on iloa ja energiaa. Kuka tahansa voi kehittää omaa mieltään joustavammaksi hyvän mielen taitojen avulla. Kun mieli on joustava, on helpompi toimia arjen haasteissa ja muutoksissa. Hyvän mielen taidot auttavat elämään merkityksellistä elämää, jossa ihminen tunnistaa oman potentiaalinsa ja uskaltaa ylittää itsensä.Kirja kutsuu sinua tutkimaan, millaisia taitoja sinulla jo on ja mitä haluaisit itsessäsi kehittää. Ennen kaikkea hyvän mielen taidot syntyvät itse kokeilemalla ja harjoittelemalla, ja kirjassa on tätä varten runsaasti elämyksellisiä tehtäviä.Hyvän mielen taidot -kirjaan liittyvät erilliset Hyvän mielen kortit, jotka toimivat mielikuvaharjoitteina kohti mielen joustavuutta.Maaretta Tukiainen on tietokirjailija, muotoilija ja valmentaja, joka on vaihtanut alaa ja ammattia uransa aikana lukuisia kertoja siitä itsekin yllättyen. Hänen ajattelunsa perustuu positiiviseen psykologiaan, elinikäiseen oppimiseen sekä ihmisen sisäisiin voimavaroihin, joita hyödyntämällä on mahdollista kasvaa ja elää itsensä näköistä elämää.

Kustantaja: PS-Kustannus
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789524516853

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.