Tärkeintä tänään

Tukiainen, Maaretta

Näin saat vähemmällä enemmän

Tänään on hyvä päivä, juuri tänään. Ei huomenna tai ylihuomenna vaan tänään. Tänään on se päivä, jota olet odottanut.

Tärkeintä tänään on kirja, jossa elämää tarkastellaan kolmesta eri näkökulmasta: koko elämän, yksittäisen viikon sekä päivittäisen toiminnan tasolta. Kirja tuo esiin näiden kolmen näkökulman taustalla olevan ajattelumallin, minimalismin, jonka avulla omaa elämää on mahdollista jäsentää niin, että siihen tulee lisää selkeyttä, tuloksellisuutta ja merkitystä.

Koska suurimmalla osalla ihmisistä on liikaa kaikkea, minimalismin soveltaminen elämään auttaa lisäämään siihen selkeyttä ja rauhaa. Kun karsii pois sen, millä ei ole merkitystä, jää tilaa ja aikaa sille, millä on merkitystä.

Minimalismin perusajatuksen mukaan vähemmän on enemmän. Kirja valottaa minimalistisen ajattelun syntyhistoriaa sekä esittää kymmenkohtaisen toimintamallin, jonka avulla kuka tahansa voi soveltaa minimalismia omaan elämäänsä. Mallin vaiheisiin kuuluvat vähentäminen, pienentäminen, ryhmittely, järjestäminen, keskittäminen, samauttaminen, kontrastointi, nivominen, yhteyden luominen ja luopuminen.

Tärkeintä tänään -kirjan lisäksi voit käyttää Tänään-työkalua. Se on jäsentämisen työkalu, jossa elämää tarkastellaan kolmella eri tasolla: elämä, viikko ja päivä.


Kirjan kirjoittaja Maaretta Tukiainen on kirjailija, puhuja, muutosvalmentaja ja valmennustyökalujen kehittäjä. Hän uskoo elämän ainutkertaiseen kauneuteen ja elinikäiseen oppimiseen.

Designhenkisen kirjan kuvitukset ja graafinen suunnittelu ovat Sonja Eidin.

 

Kustantaja: Tuuma Kustannus
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789524519335
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 17.3
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2306Elämäntaito/hyvinvointi

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.