Hikinen iltapäivä

Mann, Patrick

Kulttiklassikko.
Hirtehinen ja piinaavan jännittävä 1970-luvun perusteos.

Hikinen iltapäivä sai alkunsa, kun Patrick Mann (pseudonyymi) syventyi eräänä kuumana aamuna newyorkilaisen sanomalehden pikku-uutiseen. Siinä kerrottiin uskomattomalta tuntuvaa tarinaa miehistä, jotka yrittivät ryöstää pankin ja aiheuttivat valtaisan kaaoksen panttivankidraamoineen. Lopulta hellyttäväksi motiiviksi paljastui toisen ryöstäjän kiihkeä tarve saada rahaa poikaystävänsä sukupuolenvaihdosleikkaukseen.

Kirjaan perustuvaa Sidney Lumetin ohjaamaa kulttielokuvaa katsotaan edelleen, ja sitä pidetään yhtenä alan merkkipaaluista ja 1970-luvun tärkeimmistä elokuvateoksista. Siitä sai alkunsa nuoren Al Pacinon ja Ben Gazzalen tähtiura.


"Hikinen iltapäivä on varmasti ollut esikuvana monille niille nykykirjailijoille, joita Like on esitellyt Rikos kannattaa -sarjassaan."
- Antti Lindqvist, Parnasso

"Mann raportoi tapahtumat, keskittyy ja imeytyy sisään henkilöhahmotuksiinsa, eläytyy räjähdysalttiiseen tilanteeseen, mutta näkee asioiden eri puolet koko ajan kristallinkirkkaasti."
- Antti Alanen, Ruumin Kulttuuri

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789524710114
Ilmestymisvuosi: 2004
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Rikos

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.