Lapinlahden Lintujen tarina
Ei saatavilla

Lapinlahden Lintujen tarina

Lyytinen, Jukka

Lapinlahden linnut on 20-vuotias. Sen kunniaksi bändi näkyy keväällä keikkapaikoilla, juhlatilaisuuksissa ja televisiossa. Tiedossa on niin uutta showta kuin vanhojen tv-sarjojen uusintojakin, ja tietysti uusi levy.

Mikä oli erään Lapinlahden Linnun selitys, kun hän oli yöllä kakkinut hotellihuoneessa omaan kenkäänsä? Miten Matti Jaaranen pystyi lyömään keikan aikana päänsä auki kattotelineisiin? Miksi Markku Toikka laitettiin keikkabussissa käsirautoihin?

Lapinlahden Linnuissa yhdistyy hapuilevan totinen itsensä ja olotilansa vuodattaminen arkiseen tragikomiikkaan. Ja yleisö nauraa – on nauranut jo kaksi vuosikymmentä. Jopa tv-kriitikoilta, Jukka Kajava etunenässä, on herunut kehuja. Lapinlahden Linnut on hauska, oivaltava, älykäs ja hölmö ilmiö. Parhaimmillaan kaikkea tätä yhtä aikaa.

Kirjassa tarinansa kertovat omin sanoin kaikki yhtyeessä kahden vuosikymmenen aikana vaikuttaneet jäsenet Markku Toikasta, Mikko Kivisestä ja Tapio Liinojasta lähtien. Myös yhtyeen jäsenten Lapinlahden Linnuista erottamiset ja lähtemiset käsitellään rehellisesti.

Kirja sisältää Lapinlahden Lintujen diskografian ja kappaleiden sanoituksia. Mukana on runsaasti ennen julkaisematonta kuvamateriaalia yhtyeen uran varrelta. Jukka Lyytinen (s. 1969) on Seura-lehden toimittaja.

”Kaiken muun ohella tämä selonteko Lapinlahden Linnuista käy oivallisesta kiusanteon käsikirjasta.” – Jarmo Papinniemi, Etelä-Saimaa

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789524710985
Ilmestymisvuosi: 2003
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Musiikki

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.