Otos: elävä kuva - elävä ääni: osa 1

Pirilä; Kivi

Korkeatasoinen ja selkeästi kuvitettu elokuva- alan oppikirja tarjoaa kokonaisvaltaisen kuvan elokuvan tekemisen perusteista.

Otos on oppikirja elävän kuvan ja elävän äänen ilmaisusta. Kirja keskittyy elokuvailmaisun peruselementtiin, otokseen, sen keskeisiin kerronnallisiin tekijöihin eli otoksen sisäisiin kuviin ja siirtymiin, rytmiin ja otostilan äänen ja kuvan yhteyteen, rajaukseen sekä elävän kuvan plastiseen sommitteluun.

Teos tarjoaa elokuvan ammattilaisille, harrastajille ja opiskelijoille tekemisen ja toteuttamisen vaihtoehtoja. Se avaa uusia näkymiä kaikille elokuva-alasta kiinnostuneille ja antaa ajattelemisen virikkeitä niille, jotka haluavat kunnianhimoisesti kehittää itseään elävän kuvan ja äänen taitajina.

Teosta on odotettu kauan, kokeneiden tekijöiden 1980-luvun alussa kirjoittama ”Elokuvailmaisun perusteet” sai suursuosion eikä sen painosten loppumisen jälkeen ole kirjoitettu suomenkielistä korvaavaa teosta.

Otos on itsenäinen osa kolmiosaisesta teossarjasta Elävä kuva, elävä ääni, jonka osat ovat: Otos, Leikkaus ja Koko teos.


"Hätähuuto perustaitojen puolesta."
– STT

"Otos rohkaisee lukijoitaan ajattelemaan itse. Vaikka itse pitääkin ajatella, niin pyörää ei tarvitse ryhtyä keksimään uudestaan, siksi Otos on hyvä ja tarpeellinen kirja."
- Antti Selkokari, Aamulehti

"Otos selvittää monia tärkeitä perusasioita ja tarjoaa selkeitä esimerkkejä siitä, miten elokuvan kerronta toimii."
- Suomen Kuvalehti

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789524714815
Ilmestymisvuosi: 2005
Kirjastoluokka: 774

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen3
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.