Erittäin salainen

Ellroy, James

Ellroyn 50-lukua henkivä romaani kertoo lahjakkaasta nuoresta poliisista, joka menettää virkamerkkinsä sarjamurhaajaa jäljittäessään.

Vuosi 1951 – Los Angelesin poliisilaitoksen passipoliisi Frederick Underhill on kunnianhimoinen keltanokka, joka haaveilee tulevansa aikakautensa kuuluisimmaksi etsiväksi. Hän harrastaa myös paljon irtosuhteita. Nämä pakkomielteet nivoutuvat yhteen Maggie Cadwalladerin murhassa, yksinäisen naisen, jonka kanssa Underhill makasi vähän ennen tämän kuolemaa.

Sisäpiirin tietämystään hyväksi käyttäen Underhill keksii todennäköisen syyllisen ja hankkiutuu mukaan juttuun, jota johtaa Los Angelesin pelottavin ja häikäilemättömin murhatutkija: komisario Dudley Smith. Pian Underhill on osallisena Smithin johtamissa puolirikollisissa, säälimättömissä kuulusteluissa. Mutta kaipaamansa kuuluisuuden sijaan Underhill huomaakin olevansa kuilun partaalla, kun hänen koko elämänsä ja tulevaisuutensa uhkaa tuhoutua.


James Ellroyn (s. 1948 Los Angelesissa) äiti tapettiin julmasti vuonna 1958. Seksuaalimurhaksi määriteltyä rikosta ei koskaan selvitetty. Isä kuoli Ellroyn ollessa 17-vuotias, minkä jälkeen alkoi juoda, käyttää huumeita ja lääkkeitä ja murtautua ihailemiensa tyttöjen asuntoihin varastaakseen näiden alusvaatteita. Hän kiinnostui rikosromaaneista teini-ikäisenä ja ahmi niitä sadoittain. Pian hän alkoi kirjoittaa niitä myös itse ja lopulta, 30-vuotiaana, hän julkaisi ensimmäisen teoksensa. Hänen läpimurtoteoksensa oli vuonna 1987 ilmestynyt Musta Dahlia. Nykyään Ellroy toimii päätoimisena kirjailijana. Hänet on vihitty kovaksikeitetyn dekkarin kummisedäksi ja hän on julkaissut jo 17 romaania.


"Ellroyn synkät dekkarit ovat sellaista kirjallisuutta mitä film noir -elokuvat olisivat olleet ilman sensuuria."
- Josi Tikkanen, Joensuun Ylioppilaslehti

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789524717694
Ilmestymisvuosi: 2006
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Rikos

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.