Todellisuuden vangit vapauden valtakunnassa - dokumenttielokuva ja sen tekeminen

Aaltonen, Jouko

Suomalainen dokumenttielokuva on viime vuosina ollut kovassa nousussa. Uudenlaiset kerrontatavat ja aihepiirit houkuttelevat katsomoihin yhä laajempaa yleisöä. 1990¿2000-luvuilla laji on monimuotoistunut, ja lähentynyt muun muas-sa taide-elokuvaa ja fiktiota.

Aaltosen monipuolinen teos dokumenttielokuvasta ja sen tekemisestä katsoo dokumenttia monen eri tekijän silmin. Runsaasti haastattelumateriaalia sisältävässä kirjassa tarkastellaan dokumenttielokuvan tekoprosessia, tekijyyttä, elokuvateorioiden suhdetta käytäntöön sekä tekijöiden näkemyksiä dokumenttielokuvasta.

Teosta varten on haastateltu kymmentä suomalaista dokumenttielokuvan tekijää tai tekijäparia ja tarkasteltu yksityiskohtaisesti kahta heidän teostaan. Mukana ovat mm. Kanerva Cederström, Pirjo Honkasalo, Visa Koiso-Kanttila, Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui, Kiti Luostarinen, Virpi Suutari ja Mika Taanila.

Jouko Aaltonen on toiminut monipuolisesti elokuva-alalla mm. ohjaajana, tuottajana, leikkaajana ja käsikirjoittajana. Keväällä 2006 sai ensi-iltansa hänen runsaasti huomiota kerännyt dokumenttinsa Kenen joukoissa seisot. Aaltonen on julkaissut kaksi kirjaa käsikirjoittamisesta ja toiminut opettajana ja luennoitsijana lukuisissa elokuvaa opettavissa oppilaitoksissa. Tämä teos on hänen väitöskirjansa Taideteolliseen korkeakouluun.

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789524718011
Ilmestymisvuosi: 2006

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen4
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.