Housukaartilaiset: Maarian punakaartin naiskomppania Suomen sisällissodas

Hakala, Anu

Vuonna 1918 Suomen sisällissodassa yli kaksi tuhatta naista solmi käsivarteensa punaisen nauhan, vaihtoi hameen housuihin, nappasi kiväärin olalle, liittyi punakaartiin ja ryhtyi sotilaaksi. Miksi?

Teos seuraa naisten sotaa Maarian pitäjän punaisen naiskomppanian näkökulmasta. Aivan Turun kupeessa sijainneessa työläisvaltaisessa Raunistulan esikaupungissa aseisiin tarttui noin 50 naista. Valtaosa Maarian pahamaineisista naissotureista oli nuoria tehtaantyttöjä tai palvelijattaria. Kaikkiaan punakaartin vahvuudesta naisia oli noin kolme prosenttia. Naiset osallistuivat taisteluihin, ja pian Maarian punakaarti suri ensimmäisiä kaatuneita sisariaan. Silminnäkijöiden mukaan naiset taistelivat tappiollisiksi kääntyneissä Karkun taisteluissa kiihkeästi – kiihkeämmin kuin miehet. Uskomattomat tarinat Karkun kirkossa räävittömästi riehuneista Maarian naissotilaista ovat jääneet elämään perimätietona.

Kirja etsii vastausta siihen, miksi nuoret naiset ja tytöt ryhtyivät sotilaiksi. Mikä sai tavalliset työläisnaiset jättämään perheensä ja työnsä? Mikä sai heidät lähtemään hurmeisille taistelukentille? Vastauksia antavat oikeudenkäyntipöytäkirjat, aikalaisten muistelmalliset tekstit, ajan sanomalehdet sekä naisten jälkeläisten ja muiden sukulaisten haastattelut.


Teos pohjautuu FM Anu Hakalan tutkimukseen, jonka Suomen Sotahistoriallinen Seura on palkinnut vuonna 2005.

"Yleiset ja paikalliset näköalat limittyvät oivasti, ja naisten valinnoista kasvaa realistinen kuva."
– Veli-Pekka Leppänen, Helsingin Sanomat

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789524718790
Ilmestymisvuosi: 2006
Kirjastoluokka: 9271

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.