Armahin maa

Edwardson, Ã…ke

GÖTEBORGIN POHJOISOSASSA ON KAUHISTUTTAVAN HILJAISTA. ERIK WINTER USKOO, ETTÄ IHMISET PITÄÄ HILJAISINA PELKO.

Viikko juhannukseen. Kolme miestä löydetään murhattuina lähikaupasta aamun varhaisina tunteina. Kaksi miehistä oli kaupassa töissä, kolmas asiakkaana. Laukaukset on ammuttu läheltä. Teloitus. Kassa on kuitenkin koskematon. Tunsivatko uhrit murhaajansa?

Rikoskomisario Erik Winter alkaa kysellä, mutta kukaan ei vastaa. Kukaan ei ole kuullut laukauksia, ei nähnyt kenenkään pakenevan. Kukaan ei tiedä onko kaupassa myyty jotain muuta ruuan ja savukkeiden lisäksi. Onko kyse huumeista? Mustan pörssin kaupasta? Ihmissalakuljetuksesta? Vai jostain vielä pahemmasta?

Kahdeksas Erik Winteristä ja hänen kollegoistaan kertova romaani käsittelee sitä Ruotsia, joka ei näy eikä kuulu muualla kuin anonyymeissä tilastoissa.

Åke Edwardson on Ruotsin luetuimpia kirjailijoita, jonka kirjoja on käännetty lähes 20 kielelle ja sovitettu televisioon. Like on aiemmin julkaissut hänen teoksensa Enkelitanssi, Etäisiä huutoja, Varjoa ja aurinkoa, Se ei päättyä saa, Maanpäällinen taivas, Kivinen purje, Winterland – rikostarinoita sekä Huone numero 10.

Åke Edwardson vierailee syksyllä Helsingin kirjamessuilla.

"Armahin maa on erinomainen poliisiromaani. Se kuvaa ansiokkaasti niitä ruotsalaisia, joiden mielestä Ruotsi ei välttämättä ole paras paikka päällä maan." – Östersunds-Posten

"Edwardsson on jatkuvasti kehittynyt kertojana ja dekkaristina."- Olli Mäkinen,Pohjalainen

"Edwarson rytmittää tarinaa jäntevästi erilaisilla kerrontatyyleillä. Armahin Maa on painavaa kansankodin kritiikkiä." -Antti Nisula,Savon Sanomat

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789524719186
Ilmestymisvuosi: 2007
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Rikos

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.