Hurmeinen kuu

Ellroy, James

Veristä runoutta - johdatus James Ellroyn maailmaan.

Etsiväylikonstaapeli Lloyd Hopkins rakastaa työtään, perhettään, naisia ja viattomuutta. Taitava ja tarkkavaistoinen Hopkins kiitää Los Angelesin yössä pelastamassa sieluja omansa kustannuksella. Hopkinsin haastajaksi nousee murhaaja, joka pelastaa viattomia viemällä heidän henkensä. Niin nerokkaasta sarjamurhaajasta on kyse, että kahdenkymmenen vuoden aikana tehtyjä rikoksia ei ole yhdistetty toisiinsa, vaan kuolemat on luokiteltu itsemurhiksi. Miesten kohtaaminen kasvaa klassiseksi hyvän ja pahan taisteluksi.

Hurmeinen kuu aloittaa kolmiosaisen Lloyd Hopkins -sarjan vahvasti. Se alkaa Los Angelesista vuoden 1965 mellakoista, joissa Hopkins hankkii kannuksensa, ja siirtyy 18 vuotta eteenpäin sarjamurhaajaan kannoille. Kirja julkaistiin alun perin vuonna 1984. Se oli ensimmäinen koskaan julkaistu sarjamurhaaja-tarina ja James Ellroyn kirjoista ensimmäinen, josta tehtiin elokuva (Cop, 1987).


Like on julkaissut James Ellroylta Los Angeles -kvartetin (Musta Dahlia, Hollywood - Suuri tyhjyys, L.A – Langennut kaupunki sekä White jazz – Musiikkia pimeästä) ja Alamaailma trilogian ilmestyneet kaksi osaa (Amerikan tabloidi ja Cold Six Thousand – Verirahat) sekä omaelämäkerran Muistoja pimeästä ja uran alkuvaiheessa kirjoitetut Brownin sielunmessu ja Erittäin salainen.

Läpimurtoteos Musta Dahlia saa elokuvaensi-iltansa joulukuussa 2006.

"James Ellroylle tunnusomaisesti kirjassa on suorasukaista väkivallan kuvausta. Taitavana kirjoittaja Ellroy osaa kuitenkin yhdistää ihmismielen pimeyden ja väkivallan vaikuttavaksi kokonaisuudeksi. Ellroyta ei ole aivan turhaan kuvattu Hollywoodin Dostojevskiksi. Jos olet pitänyt miehen aiemmista kirjoista, niin et pety tähänkään rankkaan teokseen."
– Antti Nisula, Savon Sanomat

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789524719193
Ilmestymisvuosi: 2006
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Rikos

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.