Utopia eli erään kylän tarina

Hauru, Hanna

Autioituvan kylän joutsenlaulu Timo K. Mukan jäljillä.

Autioon kylään on unohtunut viisi asukasta: Tyttö, hänen perheensä ja naapurin juoppo Birgitta. Luonnon antimet pitävät heidät hengissä, eikä tyhjällä raitilla kävellessä tarvitse turhia murehtia. Iltaisin istutaan portailla juomassa viinaa, tappamassa sääskiä ja kuuntelemassa kun isä soittaa epävireistä banjoa. Unissa salaperäinen poro toistaa itsepintaisesti kutsuaan lähteä mukaan, suureen maailmaan.

Pienoisromaani Utopia on Hanna Haurun viides kaunokirjallinen teos. Se on yhtä aikaa runollinen, groteski ja humoristinen laulu lähtemisen ja jäämisen vaikeudesta.

Hanna Hauru (s. 1978) on Suomen persoonallisimpia nuoria kirjallisia ääniä. Aiemmin häneltä ovat ilmestyneet lyhytproosakokoelmat Eivätkä he koskaan hymyilleet, Raaka punainen marja ja Muuttoliike sekä pienoisromaani Tyhjien sielujen saari.


Teoksesta sanottua:

"Hannu Haurun kaltaiset harvinaisuudet keskuudessamme ovat aitoja tarinankertojia. Tämänkertainen tarina -- on verevä, eloisa, haikea ja groteski. Se on elämän ja kuoleman makuinen. Se on kuin tehty teatterille. Jos Haurua alkaa verrata muihin, niin mieleen tulevat elokuvantekijät ja väkevät pohjoiset naismaalarit." – Kaisu Mikkola, Parnasso

"Haurun Utopia on eräänlainen kuvaus eristetystä paikasta, joka toimii omien lakiensa mukaisesti. Yhteisö elää luonnon antimilla ja viihdyttää itseään viinalla. Ihanneyhteiskuntaa eli utopiaa teoksessa edustaa kylä ennen sen autioitumista. -- Haurun kerronta on herkkää, hauskuuttavaa ja salamyhkäistä, kaikkea yhtä aikaa." – Heli Liimatainen, Ilkka

"Kirjan kielessä ja tavassa kertoa tarinaa on jotain nerokasta." – kirjailija Essi Kummu

"Napakka sanonta ja asioiden suorasukainen pudottelu luo eleettömän vaikuttavia tunnelmia." – Siru Kainulainen, Turun Sanomat

"Hanna Hauru tilkitsee traagista rakennelmaansa surkuhupaisuudella." Eija Komu, Karjalainen

"Hauru on henkilöilleen myötätuntoinen, mutta ei naiivi. -- Suoraviivaisuus ohjailee ihmisiä kuin paimentaisi heitä." – Matti Saurama, Uutispäivä Demari

"Hauru onnistuu kuvaamaan autioituvaa maaseutua ja siellä elävän ihmisen jäämisen ja lähtemisen ristiriitaa tuoreella tavalla. -- Omituiset henkilöhahmot ovat sekä karkeita että herkkiä. Heidän elämänsä häilyy traagisen ja hulvattoman rajamailla." – Elina Loisa, Ylioppilaslehti

"Suosittelen lämpimästi kirjaa varsinkin yläasteiden ja lukioiden äidinkielen tunneille. Kirjan lukee nopeasti, mutta sen herättämät ajatukset jäävät pyörimään päähän vielä pitkäksi aikaa." – Anja Nyman, Kansan Uutiset

"Hauru ei tyrkytä kenellekään valmiiksi pureskeltuja mielipiteitä. Silti ajallemme ominaista hektistä elämäntapaa alkaa väkisinkin peilata päähenkilöiden elämää vasten." – Heli Slunga, Oulun Ylioppilaslehti

”Haurun tarkkaan punnittu, aistivoimainen ilmaisu pitää lukijansa pihdeissään.” – Ilkka Kuosmanen, Etelä-Suomen Sanomat

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789524719896
Ilmestymisvuosi: 2008
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.