Reunalla

Heinonen, Tapani

Juhani Niemisen elämässä kaikki näyttäisi olevan hyvin. Isän odottamaton sairastuminen avaa kuitenkin lapsuuden arvet ja pakottaa hänet kasvokkain torjuttujen totuuksien kanssa. Alkaa ankara kamppailu. Vastakkain ovat suvun jyrkät asenteet ja oikeus omaan minuuteen. Juhanin on punnittava uudelleen suhde omiin vanhempiin ja sisareen. Vihan viimeinen käyttöpäivä ei olekaan vielä umpeutunut. Juhanin homoseksuaalisuus on perheelle ja etenkin isälle punainen vaate. Lapsuuden kodin ovet sulkeutuvat. Lopulta koettu vääryys ajaa Juhanin puolustamaan ihmisarvoaan ja oikeuksiaan. Hän huomaa seisovansa kuilun partaalla; taas kerran on kohdattava ulkopuolisuus, pettymykset ja lapsuuden pelot. Reunalla on kertomus vihasta, rakkaudesta ja anteeksiantamisen vaikeudesta. Se kuljettaa lukijaa 60-luvun kyläyhteisöstä kohti tätä päivää ja piirtää kuvaa niistä maan hiljaisista, jotka astuivat ansaan. Ja miehestä, joka riuhtoi itsensä vapaaksi. Teos on tekijän esikoisromaani.

Kustantaja: Minerva
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789524926379
Ilmestymisvuosi: 2012
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.