1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ensyklopedia
Ei saatavilla

1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ensyklopedia

Ikonen, Teemu

1700-luvulla Euroopassa koettiin kirjallinen kukoistuskausi, jolloin kehitettiin uudenlaisia kertomisen tapoja. Kertomuksia pidettiin oivana keinona maailman hahmottamiseen, mutta toisaalta tieteellisen maailmankatsomuksen vakiintuminen sai monet väheksymään romaaneja ja muita sepitteitä. 1700-luku oli myös satiirin kulta-aikaa, ja ajan julkaisut ovat täynnä muotokokeiluja, kielellisiä pelejä ja jopa räikeitä huijauksia. Näitä tehtiin kaupallisista syistä, sensuurin kiertämiseksi tai silkasta keksimisen ilosta. 

1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ensyklopedia avaa yleistajuisesti näitä aikakauden kirjalliselle kulttuurille tunnusomaisia ilmiöitä, käsityksiä ja toimintatapoja Jonathan Swiftistä Jane Austeniin. Se koostuu aakkosellisista hakusanoista sekä esseemuotoisista tekstianalyyseista ja katsauksista. Käsissäsi onkin neljä teosta yksissä kansissa: tarkkuutta kaihtamaton yleisesitys, kriittinen tietosanakirja, tutkimus kertomuksellisen ajattelun muutoksesta sekä oppikirja, joka jättää lukijan ajattelulle tilaa.

FT Teemu Ikonen (s. 1969) on opettanut yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa. Hän on tutkinut erityisesti 1700-luvun kirjallisuutta, kertomusteoriaa, avantgarden historiaa sekä digitaalista runoutta. Lisäksi hän on toiminut Nuoren Voiman päätoimittajana (2000-2003) ja ollut perustamassa kulttuuriosuuskunta Lektiota.

Kustantaja: Gaudeamus
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789524950800
Ilmestymisvuosi: 2010
Kirjastoluokka: 86.1
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Gaudeamus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.