Yhdysvaltain demokratian synty

Helo, Ari

Yhdysvaltain poliittinen järjestelmä tunnetaan ympäri maailman, ja liittovaltio vaalii yhä kuvaa Yhdysvalloista tasa-arvon ja demokratian ihanteiden varaan syntyneenä, perustuslaillisena yhteiskuntana. Vaikka unionimuotoisia perustuslakisopimuksia pidetään pyhinä ja koskemattomina, niiden synty oli vahvasti poliittinen prosessi.

Yhdysvaltain demokratian synty johdattaa unionin perustamiskauden aatehistoriaan ja nykyiseen yhdysvaltalaiseen poliittiseen ajatteluun, jotka yhdessä muodostavat pohjan kansalaisten historiakäsitykselle. Sen tunteminen on olennaista sekä nykyisen poliittisen toiminnan että yhdysvaltalaisen mielenmaiseman ymmärtämisessä. Teos sisältää myös uudet, selityksin varustetut suomennokset Yhdysvaltain tärkeimmistä poliittisista dokumenteista eli Itsenäisyysjulistuksesta (1776), Konfederaatioartikloista (1781), Federalistikirjoituksista (1787-1788) sekä Yhdysvaltain perustuslaista (1787) lisäyksineen. "Itsenäisyysjulistuksen historiallisesti tärkein osio on sen lyhyt johdantokappale, jossa puhutaan "itsestään selvistä totuuksista", että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi ja että heillä kaikilla on luovuttamattomia oikeuksia, kuten oikeudet elämään, vapauteen ja onnen tavoitteluun."

Kustantaja: Gaudeamus
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789524953221
Ilmestymisvuosi: 2014
Kirjastoluokka: 98
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Gaudeamus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen4
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.