Nälkä ja yltäkylläisyys

Karttunen, Kaisa, Laura Kihlström & Sanna-Liisa Taivalmaa

Vuonna 2050 maapallolla on yli yhdeksän miljardia ihmistä. Onko mahdollista tuottaa tarpeeksi ruokaa tälle joukolle kestävällä tavalla ja vielä varmistaa, että ruoka on ravitsevaa ja että kaikki saavat sitä? Kenelle vastuu tästä kaikesta kuuluu? Ruoan turvaaminen kaikille vaatii muutoksia niin ruoan tuotannon kuin kuluttamisenkin tavoissa.

Nälkä ja yltäkylläisyys käsittelee ruokaturvan monia ulottuvuuksia kansainvälisistä sopimuksista yksittäisen ihmisen arjen valintoihin. Siinä pohditaan ruokaa ihmisoikeutena sekä paikallisten ratkaisujen, väestöllisten muutosten, ilmaston ja ruokahävikin merkitystä. Onko kasvinjalostuksesta ja kaupunkiviljelystä apua ruoan turvaamisessa, entä reilusta kaupasta ja alueellisista sopimuksista? Mikä on Suomen rooli maailman ruokajärjestelmässä, ja mitä ja miten meillä huomenna syödään?

Nälkä ja yltäkylläisyys on ensimmäinen aiheeseen laajasti ja kattavasti paneutunut suomenkielinen perusteos. Se taustoittaa ja haastaa lukijaa – opiskelijoita, asiantuntijoita ja kiinnostuneita kansalaisia – pohtimaan näitä kiinnostavia mutta myös elintärkeitä kysymyksiä.

Kaisa Karttunen maatalous- ja metsätieteiden tohtori. Hän on toiminut ruokaan, maatalouteen ja ruokaturvaan liittyvien kysymysten parissa niin Suomessa, YK-järjestöissä kuin kehitysmaissa.

Laura Kihlström on agronomi ja maatalous- ja metsätieteiden maisteri. Kihlström on työskennellyt maatalous- ja ympäristöalan koulutussuunnittelijana, freelancer-yrittäjänä sekä apulaisasiantuntijana maatalousprojektissa Etiopiassa.

Sanna-Liisa Taivalmaa on maatalous- ja metsätieteiden maisteri. Hän on työskennellyt ruokaturva-, maaseutukehitys- ja humanitaarisen avun kysymysten parissa muun muassa YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestössä sekä ulkoministeriössä.

Kustantaja: Gaudeamus
Sidosasu:
ean: 9789524953245
Ilmestymisvuosi: 2014
Kirjastoluokka: 30
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Gaudeamus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen6
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.