Tykit, taudit ja teräs : Ihmisen yhteiskuntien kohtalot
Jared Diamond
Tässä Pulizerin palkinnon saaneessa teoksessa Jared Diamond vastaa
kysymykseen, miksi ihmisen kulttuurien kehityskaaret ovat olleet niin
erilaiset. Miksi espanjalaiset valloittivat inkavaltion eivätkä inkat
Espanjaa?
Käy ilmi, että ainoa perustava syy joidenkin
kulttuurien vahvuuteen on niiden alkuperäisen elinympäristön piirteissä,
ennen kaikkea kesytykseen soveliaiden suurten nisäkkäiden ja
viljelykäyttöön soveliaiden kasvien määrissä.
Eniten näitä lajeja
on ollut Euraasiassa ja ennen kaikkea Hedelmällisessä puolikuussa,
nykyisessä Lähi-idässä. Kaikki maailmaa nykyään hallitsevat kulttuurit
ovat lähtöisin Euraasiasta.
Ihmisen käytössä eläimet ja kasvit
loivat edellytykset muiden kulttuurien valloittamisvälineiden
kehittämiselle, esimerkiksi teknologialle, kirjoitukselle, tehokkaille
yhteiskuntajärjestelmille ja mahtaville armeijoille, sekä tappaville
kulkutaudeille.
Espanjalaisten voitto inkoista ei johtunut siitä,
että he olivat ihmisinä inkoja parempia, vaan heidän kulttuurillaan oli
tehokkaammat valloituksen välineet.
Tykit, taudit ja teräs
osoittaa, että ihminen ja hänen kulttuurinsa kehitys ovat monin
kohtalokkain tavoin kiinni ympäristönsä luonnossa.
Kustantaja: Terra Cognita
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789525202564
Kirjastoluokka: 56
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2409 TerraCognita
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 4 | |
Sivullisen kellari | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 1 | |
Rosebud Maria | 1 | |
Rosebud Kuopio | 1 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |