Juurtuminen. Alkusoitto ihmisvelvollisuuksien julistukselle
Ei saatavilla

Juurtuminen. Alkusoitto ihmisvelvollisuuksien julistukselle

Weil, Simone

Tässä keskenjääneessä pääteoksessaan Juurtuminen (1949) Simone Weil luonnostelee oikeudenmukaista yhteiskuntaa, joka perustuisi yksilön mahdollisuuteen osallistua aidosti yhteisönsä elämään.

Toisen maailmansodan ja Euroopan henkisen luhistumisen taustaa vasten Weil muotoilee etiikan, jonka avulla ihminen pystyisi jälleen tyydyttämään niin aineelliset kuin hengellisetkin tarpeensa. Hanke kuitenkin pakottaa arvioimaan eurooppalaisen elämäntavan uudelleen perusteita myöten. "Vaikka ihminen olisi yksin maailmankaikkeudessa, hänellä ei olisi ainuttakaan oikeutta - mutta velvollisuuksia hänellä kyllä olisi."

Simone Weil (1909–1943) oli ranskalainen filosofi ja mystikko, joka ammensi ajatteluunsa aineksia antiikin filosofiasta, kristillisestä mystiikasta ja työväenaatteesta. Koska lähes koko hänen tuotantonsa julkaistiin postuumisti, hän osoittautui 1900-luvun johtavaksi eetikoksi vasta kuolemansa jälkeen. Ajattelunsa poikkeuksellisen ankaruuden vuoksi Weilia on pidetty niin mielipuolena kuin pyhimyksenäkin.

”Ihmisen iankaikkinen kohtalo määrää vain yhdestä velvollisuudesta ja se on kunnioitus.”

– Simone Weil

"Simone Weilin kuolinvuoteellaan Lontoossa kirjoittama kirja on valtaisa löytö. Juurtuminen on ohjelmanjulistus tulevaisuuden Ranskalle. Vasta toisella tai kolmannella lukukerralla tajuaa toden teolla, kuinka sydäntäsärkevän neron on kohdannut."

– Michel Alexandre

"Minun on mahdoton kuvitella, että Eurooppa voisi syntyä uudelleen ottamatta huomioon vaatimuksia, jotka Simone Weil muotoili teoksessaan Juurtuminen."

– Albert Camus

 

Kustantaja: Niin&näin
Sidosasu:
ean: 9789525503272

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.