Elämän korjaajat

Crawford, Matthew B.

Elämän korjaajat on kansainvälinen menestysteos. Se nousi heti ilmestyttyään myyntilistojen kärkijoukkoon Yhdysvalloissa. Sittemmin kirja on julkaistu Iso-Britanniassa ja käännetty ranskaksi, saksaksi ja italiaksi.

Ruoanlaitto, puutarhanhoito, käsityöt ja remontointi ovat koko kansan huvia, mutta nyt Matthew B. Crawfordin Elämän korjaajat peräänkuuluttaa käsien työn syvempää merkitystä elämälle ja koko kulttuurille. Kirja on nostattanut maailmalla vilkkaan keskustelun hyvästä elämästä ja työstä, arvoista ja yhteisöllisyydestä.

Crawford osoittaa, että rakentaminen, korjaaminen ja huoltaminen auttavat valtaamaan takaisin elämänhallintaa, jonka vieraannuttava työelämä ja pinnallinen kuluttaminen ovat meiltä riistäneet. Hän kuvaa mukaansatempaavasti laajoja talous- ja kulttuurihistoriallisia ilmiöitä, pohtii käsityön filosofiaa ja kertoo eloisan humoristisesti elämäntarinassaan, kuinka nuoresta sähköasentajasta ja kuplavolkkarin virittäjästä tuli filosofian tohtori ja lopulta moottoripyöräkorjaamon pitäjä.

Elämän korjaajat on oivaltava tutkimus siitä, miten ihmisten kokemukset työnsä ja arkensa mielekkyydestä liittyvät aikamme suurimpiin yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin haasteisiin. Samalla Crawford suuntaa terävän kritiikin kulutuskulttuuria, työelämää ja globaalia taloutta kohtaan. Kirja palauttaa arvon kädentaidoille ja käytännön ammattityölle.

Kirja yhdistää elämäntaitojen ja luovuuden etsinnän vakavaan mutta helposti lähestyttävään filosofiseen pohdintaan. Se pistää tekemään ja ajattelemaan.

 

Kustantaja: Niin&näin
Sidosasu:
ean: 9789525503678
Ilmestymisvuosi: 2012
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): niin&n�in

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.