Pohjoisen valtiaat

Cornwell, Bernard

Bernard Cornwellin 800-luvulle sijoittuva kirjasarja kertoo Alfred Suuren ajan Englannista. Päähenkilö on englantilainen Uhtred, joka on syntynyt Northumbriassa mutta jonka tanskalaiset viikingit ovat kasvattaneet. Hänen kasvuvuosiaan leimaavat englantilaisten ja tanskalaisten välinen valtataistelu sekä kristinuskon ja pakanuuden kilpailu. Uhtredia piinaa myös epävarmuus siitä, kummalle puolelle hän oikeasti kuuluu. Kirjasarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat nimeltään Viimeinen kuningaskunta ja Kalpea ratsastaja. Pohjoisen valtiaat on sarjan kolmas osa, jossa Uhtred on jo aikamies. Tarina jatkuu siitä, mihin Kalpean ratsastajan tapahtumat jäivät. Uhtred on taistellut kuningas Alfredin rinnalla ja auttanut tämän voittoon, minkä jälkeen hän suuntaa pohjoiseen synnyinseuduilleen. Matkalla hän tapaa entisen orjan Guthredin, joka kertoo olevansa Northumbrian kuningas. Uhtred ja Guthred jatkavat matkaa yhdessä, ja pian Uhtred saa huomata, että kohtalolla on hänen varalleen yllättäviä suunnitelmia. Tapahtumat huipentuvat taisteluun, joka on kenties dramaattisinta ja huimapäisintä, mitä Cornwell on koskaan kuvannut.

Kustantaja: Bazar
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789525635997
Ilmestymisvuosi: 2012
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Kaunopokkarit

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha2
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.