DÂ’Moleyk - Myyrien aika

Rinne, Miha

Miha Rinteen sarjakuvaromaani, D’Moleyk - Myyrien aika, on Helsinkiin sijoittuva apokalyptinen satu. Tarina alkaa maan syvyyksissä 70 km Espoon alapuolella, pyrähtää välillä rinnakkaismaailmoihin, palaa Helsingin kaduille , ja päätyy lopulta tuhansien vuosien päähän tulevaisuuteen.Sarjakuva kulkee enimmäkseen ilman tekstiä. Sen ensimmäinen julkaisu tapahtui Tähtivaeltaja-lehdessä vuosina 2013-2016, mutta albumiversiota varten tarina on uudelleenväritetty ja osittain korjailtu. Mukana kirjassa on myös tekijän haastattelu sekä bonusmateriaalia, joka valaisee kirjan 20 vuotta kestänyttä tekoprosessia.

Miha Rinne on Tampereella asuva sarjakuvataiteilija, animaattori, ja pitkän linjan pelintekijä. Hänen edellinen sarjakuva-albuminsa Matkailua Pelialalla (Lehmäoja, 2013) sovitettiin Ylen toimesta TV:lle minisarjaksi nimellä "Bitwisards - nuoret gurut kyberavaruudesta". Rinteen aikaisemmat sarjakuva-albumit "Lopunperän tarinat 1-3" perustuvat hänen pelikonseptiinsa "Furry Dragons", joka valittiin Tampereella sijaitsevan Suomen pelimuseon toimesta "Yhdeksi sadasta merkittävimmästä Suomessa kehitetystä peliprojektista." D’Moleykin luominen on ollut Miha Rinteen elinikäinen haave, joka sai alkunsa jo vuonna 1995 - kulminoituen lopulta täksi kokoomakirjaksi.

 

Kustantaja: Zum Teufel
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789525754674
Ilmestymisvuosi: 2018
Kirjastoluokka: 85.3
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Sarjakuvat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen3
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.