Geomantia

Nieminen, Jukka

Geomantia tarkoittaa oppia maaperän energiavirtauksista. Muinaiset kansat tuntuivat pitäneen niitä arvossaan, ja ne selittävät miksi muinaismuistot tuntuvat asettuvan samalle suoralle, mitä ovat muinaiskansojen luotisuorat tieverkostot, ja miksi jopa meidänkin kirkkojamme on vielä keskiajalla rakennettu viivasuoraan linjaan toisiinsa nähden. Kaikki nämä muodostavat maaperään salaisen verkoston, jota vasta viime vuosikymmeninä on opittu ymmärtämään. Tämä muinainen ’Äitimaa-uskonto’ juontaa maaperän magneettisista virtauksista, jotka manipuloivat ihmisaivojen hertsitaajuuksia, vaikuttavat virkistävästi lihasten sähköisiin potentiaaleihin, sekä päästävät kulkiessaan ihmiskorville kuulumattomia infra- ja ultraääniä. Osa näistä linjauksista on toiminut myös muinaisten ruumisteitä, ja niihin liittyy paljon kansanperinnettä salaperäisistä valoilmiöistä, kummituksista ja maanalisten tunneliverkostoista, jotka kuuluvat maan pinnalle pelottavina koputteluina ja huminoina, jotka tuntuvat tulevan syvältä maan sisästä. Kirja käsittelee myös kotimaisten linnavuorten syntyhistoriaa ja esittää, että puolustuslaitteiden sijasta ne ovat muinaisia rituaalipaikkoja, joiden historiallinen jatkumo menee kauas pronssi- ja jopa kivikauden puolelle.

Kustantaja: Salakirjat
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789525774726
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Salakirjat & rajatieto

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.