Agatha Christien salaiset muistikirjat
25,00€ Osta
HUOM: Kirja on käytetty

Agatha Christien salaiset muistikirjat

Curran, John

Agatha Christien salaiset muistikirjat: Kuollessaan 85 vuoden iässä vuonna 1976 Agatha Christie oli maailman suosituin kirjailija. Teosten maailmanlaajuinen myynti ylitti jo huikeat kaksi miljardia kappaletta, ja Christie oli saavuttanut mahdottoman: julkaissut 1920-luvun alusta vähintään kirjan vuodessa, monesti useampia, ja jokainen niistä oli myyntimenestys. Agathan ehtymättömältä vaikuttavan tuotteliaisuuden takia mm. epäiltiin, että hänellä täytyi olla valokuvamuisti. Oliko asia niin? Vai turvautuiko hän noiden yli 55 vuoden mittaan proosallisempiin keinoihin pirullisten rikoksiensa suunnittelussa?

Kun Agathan tytär Rosalind kuoli loppuvuodesta 2004, paljastui merkittävä kirjallinen perintö. Perheen kotitalon Greenwayn jäämistöstä löytyi laatikollinen Agatha Christien muistikirjoja, 73 käsinkirjoitettua nidettä, joiden olemassaolo tosin oli ollut tiedossa, mutta jotka olivat painuneet unohduksiin - luultavasti siksikin, että persoonallista käsialaa oli niin mahdoton lukea. Vasta kun arkistoammattilainen John Curran pääsi tulkitsemaan muistikirjojen sisältöä, tämän aarrelöydön todellinen arvo alkoi selvitä.

Tämä kirja raottaa Agatha Christien suurinta salaisuutta - miten hänen lyijykynämerkintänsä, listat ja luonnokset johtivat monen monituisiin menestyskirjoihin, näytelmiin ja novelleihin. Vaihtoehtoisia juonikuvioita, otsikoita ja henkilöhahmoja, jopa suunnitelmia kirjoiksi, joita ei koskaan kirjoitettu - John Curranin tutkimukset paljastavat runsaasti ennennäkemätöntä materiaalia, mukaan lukien kaksi kokonaista Hercule Poirot -kertomusta, joita ei ennen ole julkaistu missään: Mykkää todistajaa ennakoiva "Koiran pallon tapaus" ja täysin piiloon jäänyt Herkuleen urotyö Kerberoksen kiinniotto!

Kustantaja: Paasilinna
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789525856118
Ilmestymisvuosi: 2010
Kirjastoluokka: 99.1 Elämäkerrat
Lajityyppi: Rikos ja jännitys

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Saatavilla käytettynä1
Ota yhteyttä (09) 611 290 tai [email protected]
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.