Jeesuksen saappaanjälki

Stoor, Jarmo

Jeesuksen saappaanjälki  -kirjan tapahtumat sijoittuvat jouluaattoon ja tapahtumien keskiössä on Jeesus eri puolilla maailmaa. Kirjan 12 tarinaa vievät lukijaa Sudanin palavista taloista, Seutulan kentän CIA:n vankienkuljetus  Herkulesin lastiruuman kautta Ouluun markettien kuusikaupoille.

Mitä jos täysi-ikäisen Jeesuksen paluu sattuisikin keskelle nykyajan kaupallista joulua?

Miten hänet otettaisiin vastaan maailman eri kolkilla?   

Jeesuksen saappaanjälki on mukaansa tempaava ajankuvaus niin uskonnoista, politiikasta, ympäristönsuojelusta kuin rakkaudestakin.

Nämä 12 kertomusta ovat huikea matkakirja ihmiskunnan ikuisten kysymysten äärelle.

 

”Katso tätä porukkaa, kaikki valkoisia ja saman uskonnon edustajia. Kaikki varakasta keskiluokkaa, ajavat jenkkiautolla, asuvat jenkkitalossa, syövät t-pihvejä ja harrastavat ammuntaa. Ja ennen kaikkea, täällä ei ole mustia, ei latinoja, ei meikäläisiä.”

”Tämänkin tueksi on sanojani väännetty. Turhaan kehotin ihmisiä rakastamaan lähimmäisiään.”

”Täällähän rakastetaan.”

”Mutta valikoivasti. En tarkoittanut sitä niin, että vain samanlaisia tulisi rakastaa. Kaikkia yhtälailla, väristä ja muusta piittaamatta. Suvaitsemattomuus on synti ja vanha sellainen. Opetuslapsistani Johannes ei hyväksynyt Bartolemuksen homoutta. Jätti kokonaan pois evankeliumistaan.”

”Pidä kuule kiinni tuosta roolista. Rahan tuloa ei voi estää.”


Jeesuksen saappaanjälki on Jarmo Stoorin viides kirja. Kuvituksen kirjaan on tehnyt Harri Filppa.

Kustantaja: Nispero
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789526626017
Ilmestymisvuosi: 2012
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 3
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.