Valitut teokset I - Stalinin lehmät, Kun kyyhkyset katosivat -näytelmä

Oksanen, Sofi

Sofi Oksasen esikoisromaanin, sittemmin kansainväliseksi bestselleriksi muodostuneen Stalinin lehmien ilmestymisestä on vierähtänyt vuonna 2013 tasan vuosikymmen. Juhlan kunniaksi Silberfeldt julkaisee teoksen uudelleen yhteisniteenä Kun kyyhkyset katosivat -uutuusnäytelmän seurassa. Sofi Oksasen dramatisoima näytelmä saa kantaesityksensä Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 27.11.2013.

Vahvasti feministinen esikoisteos Stalinin lehmät kertoo päähenkilö Annan kamppailusta kahden kansallisen identiteetin välillä, sekä sisäisen naiskuvan yhteentörmäyksestä yhteiskunnallisen todellisuuden kanssa. Se purkaa hätkähdyttävän suorapuheisesti heterokeskeisiä stereotypioita syömishäiriöistä ja antaa kriittisen piston menneiden vuosikymmenten poliittiselle skitsofrenialle, jonka oireet näkyvät edelleen.

Sofi Oksasen Valitut teokset -sarja tulee myöhemmin täydentymään uusilla osilla. Sarjan tarkoitus on pitää myös varhaisempaa tuotantoa niin uusien kuin vanhojen lukijoiden saatavilla ja tarjota lukijakunnalle myös harvinaisempia herkkuja, kuten näytelmiä ja muita tekstejä.

Kustantaja: Silberfeldt
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789526753454
Ilmestymisvuosi: 2013
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Kauno 2021 ja klassikot

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 20
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.