Kannas
Ei saatavilla

Kannas

Moisseinen, Hanneriina

Hanneriina Moisseisen (s.1978) sarjakuvateos Kannas kuvaa poikkeuksellista ajanjaksoa poikkeuksellisista näkökulmista. Karjalan kannakselle vuoden 1944 kesään sijoittuva teos pohjautuu osittain arkistolähteisiin ja siinä sota-ajan arkistovalokuvat nivoutuvat osaksi sarjakuvan kuvakerrontaa.Teoksen keskeisiin teemoihin kuuluu sotilaana epäonnistuneen miehen kokemus sodasta, sekä sotakirjallisuudessa näihin päiviin asti vältelty aihe, sotilaiden psyykkiset ongelmat ja niihin liittyvä rintamakarkuruus. Sotasarjakuvien ja populaarikulttuurin kuvastolle sekä viralliselle historiankirjoitukselle tyypillisten teemojen eli taistelemisen, sankaruuden, miehisen sisun ja kärsimyksen sijaan Moisseinen tarkastelee kirjassaan ihmisten ja eläinten keskinäistä huolenpitoa ja selviytymistä sodan jaloissa.Toinen kirjan kahdesta päähenkilöistä on nuori karjakko, Maria Shemeikka, joka lehmineen odottaa lähtökäskyä muutoin hylätyssä kylässä. Yksi lehmistä on poikimaisillaan ja pommit räjähtelevät ympärillä. Palavien lähikylien valaistessa yötaivaan paikalle harhailee sodassa järkensä menettänyt rintamakarkuri Auvo Oksala, ainoana yksiköstään tykistökeskityksestä henkiin jäänyt karjalaisnuorukainen, joka ei enää tiedä onko elävä vaiko kuollut.Kannas on Hanneriina Moisseisen neljäs sarjakuvakirja. Häneltä on aiemmin julkaistu teokset Sen synty (2005), Setit ja partituurit (2010) sekä Isä (2013).

Kustantaja: Kreegah Bundolo
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789526854106
Ilmestymisvuosi: 2016
Kirjastoluokka: 85.3
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Sarjakuvat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.