Maalarisiskot
Ei saatavilla

Maalarisiskot

Niemensivu, Reetta

Suomen kuvataide elää alkavaa kultakauttaan 1800-luvun lopulla. Nyt myös naistaiteilijat etsivät paikkaansa miesten hallitsemassa taidemaailmassa. Nuori Helene Schjerfbeck matkustaa Pariisiin, kuten kaikki muutkin aikaansa seuraavat taiteilijat. Hänen ystävänsä Helena Westermack, Maria Wiik ja Ada Thilen opiskelevat jo kaupungissa ja Helene on innokas liittymään joukkoon. Naistaiteilijat muodostavat oman yhteisönsä ja kutsuvat toisiaan maalarisiskoiksi. He maalaavat ahkerasti, ovat kunnianhimoisia ja ottavat vaikutteita uusista suuntauksista. Kotimaassa tätä kaikkea ei arvosteta ja kritiikki on pahimmillaan murskaavaa. Maalarisiskot kertoo neljän merkittävän naistaiteilijan ystävyydestä, opinnoista, matkustamisesta, rakkaudesta ja unelmien tavoittelusta. 

Reetta Niemensivu on Parkanossa syntynyt ja Lahdessa vaikuttava sarjakuvataiteilija ja kuvittaja. Suuri Kurpitsa on julkaissut hänen teoksensa Lempi ja rakkaus (2010), Aavepianisti (2011) ja Saniainen kukkii juhannuksena (2013) sekä kolme Lyhenevä kesä -kokoelmaa, joiden käsikirjoittaja on Pauli Kallio. Niemensivu tunnetaan myös erinomaisena lastenkirjojen kuvittajana.

Kustantaja: Suuri kurpitsa
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789527160350
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 85.32

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.