Elinvoimaa

Lilja, Jukka-Pekka


Miehen seksuaalisuus on kokonaisvaltainen ja arvokas osa miehen elämää. Se on miehisen terveyden ja elinvoimaisuuden lähde, joka kaipaa huomiota ja ravintoa.

Vaikka kirja Elinvoimaa -miehen kokonaisvaltainen seksuaalisuus ja sen ravitseminen onkin kirjoitettu ensi sijassa miehille, myös naiset ja koko sukupuolisuuden kirjo voivat saada kirjasta inspiraatiota ja uusia näkökulmia seksuaalisuuteensa.

Tänä päivänä miehen seksuaalisuudelle asetetaan suuria haasteita ja paineita. Nämä paineet eivät ainostaan liity itse seksuaaliseen suoritukseen ja taitoon vaan myös biologiseen kykyyn ja yleiseen elinvoimaisuuteen. Mm. miesten siittiöluvun lasku ja lisääntynyt hormonaalinen epätasapaino ovat maailmanlaajuinen ja kasvava ongelma.

Kirja käsittelee merkittävää seksuaalisuuden itsehoitoperinnettä, joka on Suomessa jäänyt lähes tyystin varjoon. Vaikka seksistä on kirjoitettu paljon, suomeksi on vaikea löytää vastaavaa teosta, joka puhuu seksuaalisuudesta yhtä peittelemättömästi.

Kirja lähestyy miehen seksuaalisuutta terveyden, elinvoiman ja henkisyyden näkökulmista. Se tarjoaa mm. luonnollisia ja käytännön tapoja ravita mieshormonituotantoa sekä kasvattaa seksuaalista herkkyyttä ja itsetuntemusta, miehen ”feminiinistä” puolta unohtamatta.

Esipuheen kirjaan on kirjoittanut psykologi ja Iloiseksi-parisuhdekonseptin luoja Tony Dunderfelt.

Jukka-Pekka Liljan tutkimusmatka ihmisen seksuaalisuuteen on johdattanut hänet mielenkiintoisiin maisemiin, löytöihin ja oivalluksiin. Tätä matkaa hän on kulkenut omien kokemusten sekä länsimaisen ja itämaisen seksologisen tiedon viitoittamana. Jukka-Pekka on tehnyt pitkän elämäntyön shiatsuhieronnan ja taojoogan parissa. Hän on aikaisemmin myös kirjoittanut ja kääntänyt alan kirjallisuutta suomeksi.
Kirjailija: Jukka-Pekka Lilja
Alaotsikko: Miehen kokonaisvaltainen seksuaalisuus ja sen ravitseminen
ISBN: 9789527240595
Kieli: Suomi
Paino: 310 grammaa
Julkaistu: 2020-01-01
Kustantaja: Basam Books
Sivumäärä: 207

Kustantaja: Basam
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789527240595
Ilmestymisvuosi: 2020
Kirjastoluokka: 17.3
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Basam Books

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.