Puutarharuhtinas

Ulanto, Riikka

Riikka Ulannon runokokoelma Puutarharuhtinas sisältää kiusattujen muotokuvia, pieniä klustereita ja omakuvia. Ulannon teksteissä esiintyy suomalaisen satuperinteen eläimiä, jotka ovat nyky-ympäristössä menettäneet symbioottisen suhteensa ihmiseen. Avunanto on Puutarharuhtinaan keskeinen aihe. Kokoelman Suurmiehiä-osaston äänekkäät muotokuvat esittelevät suomalaiset merkkihenkilöt avuntarvitsijoina ja kiusattuina uhreina. Puutarharuhtinaan henkilöhahmo puolestaan on salaisen puutarhan ulkopuolelle suljetun, nollakadun asukastuvaltakin irtisanotun ulkopuolisen, ymmärtämättömyyteensä kukistuvan nykyihmisen kuva. Luominen on keskeinen teema Puutarharuhtinaan klustereissa, joissa esitellään uusia lajeja bioluminesenssiruusuista korvapuihin, koristekuihin ja rukouslintuihin. Puutarharuhtinas yllättää lukijansa kerta toisensa jälkeen!

Riikka Ulanto (s. 1982) on torniolainen kirjailija. Hänen esikoisteoksensa Vedelmiä julkaistiin vuonna 2016 valtakunnallisen Runo-Kaarina -kilpailun voittajateoksena. Lisäksi häneltä on ilmestynyt runokokoelma Tehen (2018) ja minuuttinovellikokoelma Mutta mitä kuuluu Lynyrd Skynyrdille? (2018).

 

Kustantaja: Kulttuurivihkot
Sidosasu:
ean: 9789527274484
Ilmestymisvuosi: 2019
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2309Runot

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen3
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.