Kivuton

Huttunen, Hanna

Moni kärsii kivusta tai uupumuksesta niin, että se haittaa olennaisesti heidän elämäänsä. Mitä kaikkea kipujen taustalla voi olla? Voiko kivuista päästä eroon muuten kuin lääkkeillä?

Kivun, uupumuksen ja fibromyalgian itseltään kukistanut diplomiravintoterapeutti Hanna Huttunen kertoo kirjassaan laajasti mitä näiden oireiden taustalla voi todella olla ja miten oireista voi varmasti selvitä. Hän tuo monipuolisesti esille muun muassa mitä haittaa voi olla erilaisten ruoka-aineiden yhdistelyistä samalla aterialla tai elintarvikkeiden teollisen käsittelyn haitoista terveyteen. Miksi on yliherkkyystiloja, kipuilua ja mitä häiriöitä ruokavalio tai ympäristö lopulta aiheuttaakaan solutasolla.

Kirjan kannustavien ohjeiden avulla on mahdollisuus opetella hoitamaan itseään ja voimaan hyvin. Ohjeista on apua ravintoterapeuteille, hoitajille, muille kivusta kärsivän kanssa työskenteleville sekä vertaistuessa ja muutenkin terveydestään kiinnostuneille.

Hanna Huttunen on Suomen Terveysopisto Saluksesta valmistunut diplomiravintoterapeutti, ja pitänyt vastaanottoa Helsingissä vuodesta 2009 alkaen. Hän on ollut Suomen Ravintoterapiayhdistyksen puheenjohtaja, toimii tällä hetkellä Luonnonlääketieteen keskusliitto LKL ry:n hallituksessa, on pidetty luennoitsija ja kiitetty terapeutti.

 

Kustantaja: Basam
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789527337509
Ilmestymisvuosi: 2020
Kirjastoluokka: 59.355
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2306Basam Books

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.