Minä ja Sibelius

Virkkunen, Janne

Rakastetun ja kansainvälisesti tunnetuimman säveltäjämestarimme Jean Sibeliuksen syntymästä tulee vuonna 2015 kuluneeksi 150 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi ilmestyy ainutlaatuinen nykypäivään peilaava teos Sibeliuksesta. Kirjassa nykyajan klassisen musiikin huippunimet kertovat suhteestaan Sibeliukseen ja valottavat säveltäjämestarin musiikkia harvinaisen läheltä ja vaihtelevista näkökulmista. Mukana on kaikkiaan 19 kirjoittajaa Suomesta ja ulkomailta, mm. oopperalaulaja Karita Mattila, kapellimestarit Okko Kamu ja Susanna Mälkki sekä pianisti Iiro Rantala. Kirjan valokuvakuvitus luo lisäksi oman, vahvan näkökulmansa ¿ mukana on paljon ennen julkaisematonta kuvamateriaalia. Kuvatoimituksesta on vastannut Carl Henning ja kirjan näyttävästä graafisesta suunnittelusta Sami Valtere. Kirjan on toimittanut pätevä ja nimekäs kolmikko: toimittaja-kirjailija Lasse Lehtinen, Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Janne Virkkunen, joka on Sibeliuksen tyttärenpojanpoika, sekä juhlavuoden pääsihteeri Anna Krohn.

Teoksen kansainvälinen kiinnostavuus on ilmeinen, ja suomenkielisen painoksen rinnalla julkaistaan myös ruotsin-, englannin- ja saksankieliset painokset Min Sibelius, My Sibelius ja Mein Sibelius. Kaikki kieliversiot ilmestyvät juhlavuoden kynnyksellä säveltäjän syntymäpäivänä 8. joulukuuta 2014. Jean Sibelius syntyi Hämeenlinnassa, ja teoksen julkaisevat yhteistyössä kaksi hämeenlinnalaista kulttuuritahoa: Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiö ja 115-vuotias kirjankustantaja Karisto Oy.

Kustantaja: Karisto
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789529338153
Ilmestymisvuosi: 2014
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Musiikki

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.