Luutarha

Vainonen, Jyrki

Vainonen vie jälleen lukijansa toden ja fantasian rajamaastoon, missä kaikki on mahdollista. Myös kokoelman realistisempien tarinoiden henkilöt tempautuvat leikkiin mielensä pimeän puolen kanssa, elämä limittyy arjen takaiseen todellisuuteen ja tarinat takertuvat lukijaansa kuin Kukkakauppias-novellin kihokki. Vainonen ei ankkuroi kertomuksiaan tiettyyn aikaan ja paikkaan; silti lukija löytää niistä tuttuja kaikuja: niin suomalaista metsää, sielunmaisemaa ja mytologiaa kuin humoristisia viittauksia maailmankirjallisuuteenkin. “[Novellit] ‘Paratiisi’ ja ‘Lapset’ ovat sanoiksi siirrettyjä surrealistisia maalauksia, joista Salvador Dali ja kumppanit olisivat kateellisia. (...) Vainonen tunnetaan taitavana irlantilaisen runouden ja Jonathan Swiftin teosten suomentajana. Vaikka hänen novelleissaan ei ole sitä piiskan sivallusta kuin Swiftin satiireissa, on niissä samaa tinkimättömyyttä ja kielen tiukkuutta. Hänen lauseensa ovat lasinkirkkaita. Niistä näkyy läpi koko kirjallinen maisema, jonka parasta perintöä hän osaa viljellä poikkeuksellisen taitavasti.” – Maila-Katriina Tuominen, Aamulehti “Taidonnäyte (...) Kertojana ja proosarunoilijana Vainonen osaa luoda salamyhkäistä tunnelmaa ja herättää lukijassa ruokahalua – jos se nyt on oikea termi, kun puhutaan henkisistä asioista.” – Jan Blomstedt, HS “Vainosen mielikuvitus ei tunne rajoja. Juuri kun luulen sijoittaneeni kertomuksen johonkin tai jonnekin, juuri kun jollain tapaa luulen ymmärtäväni, kirjailija vetäisee maton jalkojen alta ja lennättää tarinan uuteen ulottuvuuteen. Merkillisellä tavalla fantasiaan yhdistyvä realismi pitää lukuvireen yllä ja onnistuu nautinnollisesti yllättämään kerta toisensa jälkeen.” – Annamari Haimi, Kouvolan Sanomat

Kustantaja: Loki
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789529646197
Ilmestymisvuosi: 2001
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Scifi, kauhu ja fantasia

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.