Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle

Calvino, Italo

Elämme vuotta 1985: vain viisitoista vuotta erottaa meidät uuden vuosituhannen alusta. Tällä hetkellä minusta tuntuu, ettei tuon vuosiluvun lähestyminen herätä mitään erityisiä tunteita. En ole kuitenkaan tullut puhumaan teille tulevaisuuden tutkimuksesta vaan kirjallisuudesta. Kohta päättyvällä vuosituhannella ovat syntyneet ja levinneet länsimaissa nykyisin puhutut kielet sekä kirjallisuus, jonka avulla noiden kielien ilmaisukykyä, tiedollisia ja luovia mahdollisuuksia on koeteltu. Se on ollut myös kirjan vuosituhat, jonka kuluessa kirja on esineenä saanut meidän tuntemamme muodon. Vuosituhannen lopun läheisyyttä ilmentää ehkä yhä useammin toistuva kysymys kirjallisuuden ja kirjan kohtalosta niinsanotulla jälkiteollisella teknologian aikakaudella. En aio uskaltautua esittämään mitään siihen liittyviä ennusteita. Luotan kirjallisuuden tulevaisuuteen koska tiedän, että joitakin asioita vain kirjallisuus voi antaa omien erikoispiirteittensä ansiosta. Haluaisinkin omistaa nämä luentoni eräille kirjallisuuden arvoille tai ominaisuuksille tai erityispiirteille, jotka ovat minulle erityisen läheisiä, ja yritän lähestyä niitä uuden vuosituhannen näkökulmasta. Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle on Italo Calvinon kirjallinen testamentti – luentosarja, jota hän valmisteli Harvardin yliopistoon ennen kuolemaansa. Hän paneutui tehtävään niin perusteellisesti, että ’Amerikan luennoista’ tuli käsite hänen tuttavapiirissään. Kuudesta aiotusta luennosta Calvino ennätti kuitenkin saada valmiiksi vain viisi; niissä hänen pitkäaikainen kokemuksensa kirjailijana ja kustannustoimittajana sekä syvällinen kirjallisuuden tuntemuksensa tiivistyvät kiehtovan kauniiksi esseiksi. Calvino esittää näkemyksensä arvoista, jotka ovat kekeisiä kirjallisuudessa, ja kaikessa inhimillisessä toiminnassa: keveys, nopeus, täsmällisyys, näkyvyys ja nopeus. Niitä perustellessaan Calvino johdattaa lukijan kirjallisuuden historiaan antiikista omaan aikaamme, ja avaa myös oven omman kirjallisuuden laboratorioonsa. ’Kukaan ei ole kirjoittanut paremmin Italo Calvinosta, nerokkaasta italialaiskirjailijasta, kuin mestari itse näissä varsin henkilökohtaisissa pohdinnoissaan kirjoittamisen taidosta.’ – New York Times Book Review ’Calvino on yhtä lumoava teoreetikkona kuin tarinankertojana.’ – Los Angeles Times Book Review ’Bellissimo’ – Alberto Cottini

Kustantaja: Loki
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789529646616
Ilmestymisvuosi: 2006
Kirjastoluokka: T86
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Tietopokkarit

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen10+
Rosebud Citycenter4
Rosebud Kaivopiha7
Rosebud Tiedekulma2
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio4
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.