Mestarien aamiainen eli Hyvästi masentava maanantai
Ei saatavilla

Mestarien aamiainen eli Hyvästi masentava maanantai

Vonnegut, Kurt

Elämä oli maailmankaikkeuden luojan koe. Luoja halusi kokeilla uudenlaista olentoa, jonka ajatteli sijoittaa maailmankaikkeuteen. Se oli olento joka kykeni tekemään itse päätöksiä. Kaikki muut olennot olivat täysin ohjelmoituja robotteja. Niiden ainoa tarkoitus oli antaa tuolle ajattelevalle olennolle mahdollisimman monenlaisia ärsykkeitä, jotta luoja saattoi tarkkailla tämän reaktioita. Tällainen on pääpiirteittäin tieteiskirjailija Kilgore Troutin erään romaanin sisältö.

Menestyvä autokauppias Dwayne Hoover Midland Citystä USA:n keskilännestä on yhtäkkiä herännyt tuskaisena kyselemään elämänsä tarkoitusta (mikä tietysti johtuu jostain häiriöstä hänen aivojensa kemiallisissa reaktioissa). Hän lukee sattumalta Troutin kirjan ja tuntee oitis saavansa vastauksen kysymyksiinsä: hänhän onkin ainoa ajatteleva olento koneitten keskellä.

Unohdettu ja erakoitunut tieteiskirjailija Kilgore Trout saapuu itse paikan päälle todistamaan millainen vaikutus hänen ajatuksillaan on. Trout joutuu nimittäin odottamattoman huomion kohteeksi: hän saa kutsun Midland Cityn taidefestivaaleille. Liftimatkalla sinne sattuu jos jotakin, mutta mikäpä Troutin mielenrauhaa järkyttäisi. Kuolevan planeetan epätoivoiset ja kauheat asiat muuntuvat hänen päässään hykerryttäviksi tarinoiksi – avolouhosten runteleman Länsi-Virginian läpi kuljettaessa hän kehittelee antiluonnonsuojelukertomusta planeetasta, jolla syntyi koko ajan niin runsaasti uusia eläin- ja kasvilajeja että kaikesta huolimatta se lopulta tukehtui kolmikymmenmetriseen elävään peitteeseen.

Ja vihdoin saapuu Midland Cityyn 50-vuotispäivänsä kynnyksellä Kurt Vonnegut itse, elämänsä käännekohdassa hänkin. Taidefestivaaleilla alkaa tapahtua.

Muita tärkeitä henkilöitä ovat muiden musassa Dwaynen sihteeri ja rakastettu Francine, joka on vuoroon naputtamis- ja mapittamiskone ja vuoroon rakastamiskone, sekä musta vankilakundi Wayne Hoobler, joka hartaasti haluaisi olla hyödyllinen kone, mutta ei saa tilaisuutta tehdä juuri muuta kuin hymyillä vankilassa upeaksi hoidetulla hammaskalustollaan. Mainittakoon vielä Dwaynen koira Sparky, joka ei pysty heiluttamaan vioittunutta häntäänsä ja saa siksi alituiseen tapella.

Tästä kaikesta syntyy Mestarien aamiainen, mielikuvituksellinen sekoitus mustaa huumoria, tieteisromaania, itsetilitystä, vertauskertomusta, yhteiskunnallista komediaa ja farssia, estottoman piirroskuvituksen kera. Vonnegutin aikaisempien teoste tavoin Mestarien aamiainen on mosaiikki, jonka lukuisista pikku palasista jokainen on itsenäinen yksikkö.

Kustantaja: Tammi / Keltainen kirjasto
Sidosasu: Kovakantinen
ean: Vonmes1994
Ilmestymisvuosi: 1994
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.