Elämä: Esipuhe

Liukkonen, Miki

Eräänä iltana yötaivaalla luki ERROR.

Liukkonen ei ylitä odotushorisonttia - hän siirtää sen uuteen paikkaan

"Mutta etkö muka toisinaan, vielä selkiytymättöminä intervalleina, herää, havahdu, kuin sukelluksista, suussa outo kumimainen maku? Eikö huone mistä heräät näytä aina ventovieraalta, loimuavan valkoiselta, ja sinä harot itseäsi hereille saostuneen valon seasta, kuin verhoihin takertuneena, ja ajattelet, että oudolla maulla suussa on jotain tekemistä tämän kaiken kanssa, suolaisen kumin maulla."

Tässä on henkilökaartimme: Henri Classic, jonka tehtävänä on suunnitella aivan uudenlainen elokuvateatteri; Samuel Classic, joka harmittelee ettei ole elänyt atsteekkien aikaan; Silvia Classic, joka kirjoittaa lastenkirjoja täynnä koprofiliaa ja kunnallispolitiikkaa; Nikolei Bidé, joka on maankuulu hyönteisruokakokki; Olof Beskow, joka tekee ahdistavia mainoksia dildoista jotka eivät tyydytä. Ja monia, monia muita.

Heidän kiertoratojensa keskipiste on yhteinen: kaikenkattava projekti, jolla pyritään kolmiulotteistamaan elämä kaikkineen. Tuntuuko sinusta, että sinua tarkkaillaan? Ei ihme.

Uudessa romaanissaan Elämä: esipuhe palkittu ja kansainvälistä mainetta niittänyt Miki Liukkonen tuo lukijan eteen todennäköisiä mahdottomuuksia ja pahaenteisiä todennäköisyyksiä. Liukkosen hengästyttävä ja omapäinen matka tähän romaaniin saakka on tuottanut kolme oikullista runokokoelmaa ja kolme moniaineksista romaania. Hänen romaaninsa O (2017) oli sekä Runeberg- että Finlandia-ehdokkaana, ja Le Monde kutsui sitä "oppineeksi labyrintiksi ja magneettiseksi kirjahirviöksi".

 

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510450925
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Kauno 2021 ja klassikot

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.